Yksi ilmalämpöpumppu säästää nykyisillä sähkön hinnoilla helposti noin tuhat euroa vuodessa.
Suomessa myytiin vuonna 2022 lähes 200 000 lämpöpumppua. Kasvua myynnissä oli 50 prosenttia. Suomessa otetaan tällä hetkellä käyttöön asukaslukuun suhteutettuna enemmän lämpöpumppuja kuin missään muualla maailmassa, kertoo Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.
Myyntiä ovat entisestään kiihdyttäneet kohonneet sähkön hinnat ja lämpöpumppujen tarjoama säästöpotentiaali.
– Aika tyypillinen omakotitalo kuluttaa sähköä 20 000 kilowattituntia, mikä vanhoilla (10 snt/kWh) sähkön hinnoilla tarkoittaa 2 000 euron sähkölaskua vuosittain. Yhdellä ilmalämpöpumpulla vuosikulutusta pystyy tyypillisesti vähentämään 5 000 kWh eli rahallista säästöä kertyy 500 euroa. Ja jos sähkö maksaa 20 senttiä, niin sähkössä säästää tällöin tuhat euroa.
Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi ilmalämpöpumpun käyttöikä on 15 vuotta. Se siis ehtii elinkaarensa aikana maksaa itsensä moneen kertaan takaisin.
– Ja siihen päälle tulee vielä jäähdytys, joka maksaa vuodessa korkeintaan parikymmentä euroa eli ei juuri mitään.
Lämpöpumppujen myynnistä vuonna 2022 valtaosa eli 160 000 kappaletta oli ilmalämpöpumppuja. Kasvua myynnissä oli lähes 60 prosenttia ja kovaa kasvua on odotettavissa myös tulevina vuosina. Vaikka ilmalämpöpumppujen osalta voidaan puhua jopa buumista, saa laitteen tälläkin hetkellä nopealla toimitusajalla.
– Ilmalämpöpumpuissa on palattu normaaleihin toimitusaikoihin. Eli jos vain asennuksia löytyy, niin kuukaudesta kahteen sellaisen saa.
Huomattavassa kasvussa ovat tällä hetkellä ilmavesilämpöpumput. Asennusmäärät ovat vielä pieniä verrattuna ilmalämpöpumppuihin, mutta viime vuoden 19 000 asennettua ilmavesilämpöpumppua tarkoittaa yli 60 prosentin kasvua edellisvuodesta.
Nimensä mukaisesti sekä ulkoilmasta energiaa ottava että lämmitys- ja käyttövettä lämmittäviä ilmavesilämpöpumppuja on ollut markkinoilla reilut 10 vuotta, mutta viime vuosina myynti on kivunnut uusin ennätyksiin vuosi toisensa jälkeen. Hirvosen mukaan ei suinkaan sattumalta.
– 2010 niiden kanssa jo aloiteltiin, mutta nyt tekniikka on parantunut niin paljon, että niistä on tullut tärkeä markkina.
Maalämpö kasvaa sekin jatkuvasti lämmitysmuotona ja nostaa varsinkin uudisrakentamisessa, öljykattilasaneerauksissa ja isoissa kiinteistöissä suosiotaan. Maalämpöpumppujen ja energiakaivojen toimitusajat ovat pitkiä ja maalämpöprojektien lupaprosessit ruuhkautuvat monesti kunnissa.
– Maalämpöpumpuissa ja ilmavesilämpöpumpuissa on jopa tuollaisia kuuden kuukauden mittaisia toimitusaikoja. Porauksissa pidempiäkin aikoja, Hirvonen sanoo.
– Hurjimpia kauppoja tehdään jo nyt vuodelle 2024.
Hirvonen on ollut lämpöpumppualalla noin 30 vuotta. Uudelle lämpöpumpun ostajalle hänellä on kaksi neuvoa.
– Pysy aina tunnetussa merkissä ja paikkakunnan asennusliikkeissä, joilla on historiaa ja jotka osaavat hommansa. Asennus on lopulta itse laitetta tärkeämpää, laite kannattaa ostaa aina asennettuna.
Hirvonen muistuttaa, että asennuksen saa tehdä vain siihen kylmäainepätevyyden omaava henkilö.
– Joskus joku löytää Keski-Euroopasta halvan kontillisen pumppuja ja myy niitä postimyynnissä. Ja laittaa siihen vielä laittomat “tee se itse” -asennukset kaveriksi. Niiden toimivuudesta ja käyttöiästä ei ole mitään takeita.