Koronatilanne on tällä hetkellä HUS-alueella parempi kuin koko viime vuonna.
– Voi sanoa, että epidemia on ainakin alkuun verrattuna henkitoreissaan. Mielenkiintoista on, että samalla myös influenssaepidemia ja RS-virusepidemia ovat rauhoittuneet, kertoo infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen Husista.
Järvinen ei osaa arvioida, miksi influenssa ja RS-virus aiheuttavat odotettua vähemmän tautia.
Koronaepidemian hellittämisen hän arvelee johtuvan siitä, että väestöllä on jo hyvä vastustuskyky.
– Tuoreen Nature-lehden uutisen mukaan sairastettu tauti yhdistettynä rokotteeseen antaa hyvän suojan jopa tartuntaa vastaan.
Järvinen kertoi viime viikolla, että HUSin sairaaloissa oli 22 koronapositiivista potilasta, yksi heistä tehohoidossa.
Järvisellä ei ole tietoa, kuinka moni potilas nyt on ollut hoidossa ensisijaisesti koronan vuoksi. Aiemmin osuus oli osastolla noin puolet.
– Arviolta noin kymmenen potilasta tai vähemmän on sellaisia, että heillä ei ole muuta syytä tulla hoitoon kuin korona, hän sanoo.
Perusterveelle ihmiselle koronasta on Järvisen mukaan tullut hengitystieinfektio muiden joukossa. Sen sijaan riskiryhmiin kuuluville HUS suosittelee edelleen vakavampaa lähestymistapaa.
Riskiryhmiin kuuluvia kehotetaan hakeutumaan aina viralliseen koronatestiin. Näin voidaan tarvittaessa aloittaa Paxlovid-lääkitys.