Useampi kuin kaksi kolmasosaa suomalaisista lapsiperheistä on joutunut muuttamaan lomasuunnitelmiaan kaiken aikaa paisuneen inflaation vuoksi. Lisäksi kolmannes on muuttanut myös hiihtolomasuunnitelmiaan aiemmista vuosista.
Asia selviää vakuutusyhtiö Ifin asiakaskyselystä, jonka tuloksista yhtiö kertoo tiedotteessaan. Ifin kyselyyn vastasi reilut 600 asiakasta.
Kaikista vastaajista kolmannes kertoi matkustavansa vähemmän, noin joka viides kertoi vaihtaneensa halvempiin kohteisiin tai matkailun suuntautuvan aiempaa lähemmäs. Noin kuusi prosenttia vastaajista kertoi matkailun jäävän tänä vuonna kokonaan väliin.
– Matkailusta säästetään, koska se ei ole pakollista. Vastauksissa kuitenkin paistaa se, ettei matkailusta haluttaisi luopua. Se tuo monen elämään kaivattua vaihtelua ja kokemuksia, kommentoi Ifin matkavakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Jukka Heinämäki.
Erään vastaajan mukaan matkat ovat kallistuneet yhdessä normaalin elämisen kallistumisen kanssa. Ulkomaan matkaa hän ei uskalla varata, koska rahojen riittäminen pidemmällä aikajänteellä pelottaa.
Monilla perheillä lomabudjetti on tänä vuonna selvästi pienempi. Useat perheet etsivät tänä vuonna edullisempia lomailumahdollisuuksia. Säästöä haetaan vaihtamalla kohde ulkomaista kotimaahan, kulkemalla lentämisen sijaan omalla autolla ja muun muassa hotellin tasosta karsimalla.
Inflaatio on aiheuttanut viime kuukausina kustannusten nousua monilla elämänalueilla. Rahaa kuluu nyt enemmän esimerkiksi sähköön ja ruokaan – samalla myös matkailun kustannukset ovat nousseet.