Laura Sundström, Juska Soljento ja Kira Jääskeläinen saavat kukin 28 000 euroa.
Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt kolme merkittävää apurahaa nurmijärveläisille tieteen tai taiteen tekijöille.
Nurmijärveläiselle kasvatustieteiden maisterille Laura Sundströmille on myönnetty nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 28 000 euroa.
Apuraha on tarkoitettu yliopiston ulkopuolella työskentelevien tohtoreiden uria ja hyvinvointia Suomessa ja muualla Euroopassa käsittelevään väitöskirjatyöhön. Apuraha maksetaan Aino ja Einari Haakin rahastosta.
Elokuvaohjaaja Kira Jääskeläiselle apuraha taiteelliseen työskentelyyn.
Nurmijärveläinen filosofian maisteri Juska Soljento saa puolestaan kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahan, 28 000 euroa, koronan massapurkausten aiheuttamaa turbulenssia aurinkotuulen plasmassa käsittelevään väitöskirjatyöhön. Apuraha maksetaan Maili Aution rahastosta.
Lisäksi nurmijärveläinen elokuvaohjaaja Kira Jääskeläinen saa kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana 28 000 euroa. Huhtamäen rahastosta maksettava apuraha tarkoitettu taiteelliseen työskentelyyn.
Suomen Kulttuurirahasto sai lokakuun hakukierroksella kaikkiaan lähes 10 000 hakemusta, joista 1080 menestyi. Myönnetyistä apurahaeuroista tieteen osuus oli 61 prosenttia ja taiteen 38 prosenttia. Jakaumaa selittävät haun erityiskohteet, jotka painottuivat tällä kertaa tieteeseen. Kaikkiaan apurahaa jaettiin 31,5 miljoonaa euroa.
Kokovuotisia apurahoja myönnettiin 464 ja monivuotisia 159, joista seitsemän oli nelivuotisia apurahoja.
Kulttuurirahaston seuraava haku on maaliskuussa 2023. Silloin ovat haettavina soitinlainat, liikkuvuusapurahat sekä Taide2-apurahat, jotka on tarkoitettu laajaa yleisöä puhutteleville korkealaatuisille taidehankkeille. Jaossa on myös Maailmankirjallisuuden suomennostuki, jota voivat hakea kirjojen kustantajat korkeatasoisen maailmankirjallisuuden suomentamiseen