Selvityksen piti valmistua keskelle eduskuntavaalien kampanjointia.
Päätökset terveysasemien ja muiden Keusoten toimipaikkojen kohtalosta siirtyvät.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta ollaan laittamassa uuteen järjestykseen käymällä Keusoten noin 200 toimipistettä sisältävä toimipisteverkko lävitse palveluverkkoselvityksessä. Selvitystä käytetään pohjana esimerkiksi päätettäessä, mikä paikka saa jatkaa ja mikä ei.
Eniten ovat nousseet esille terveysasemien lakkautusuhat. Puhe on ollut Kellokosken ja Jokelan terveysasemista Tuusulassa, Rajamäen terveysasemasta Nurmijärvellä sekä Pornaisten terveysasemasta.
Verkkoselvityksen piti olla valmis kohta alkavan kevään aikana. Hyvinvointialueen johtajana tämän vuoden alussa aloittanut Mikko Komulainen päätti kuitenkin, että palveluverkon julkistus siirretään ensi kesään.
Miksi verkkoselvityksen julkistaminen siirtyy, Mikko Komulainen?
Selvitystä käytetään pohjana esimerkiksi päätettäessä, mikä paikka saa jatkaa ja mikä ei.
– Hyvinvointialueet aloittivat itsenäisenä organisaationa vuoden alussa, joten uuden tilannekuvan hahmottaminen ja organisoituminen on vienyt aikaa. Tilannekuva selkeytyy tässä tulevien kuukausien aikana, Komulainen vastaa sähköpostitse.
Onko kyse siitä, että uudessa organisaatiossa ja uuden johtajan aloitettua asiaa halutaan vielä tarkastella rauhassa?
– Hyvinvointialueelle on tullut uuden johdon lisäksi uudet toimielimet, ja ne ovat myös aloittaneet vuoden alusta. Päätöksenteon rakenteet ja johtamisjärjestelmä ovat muuttuneet. Tämän vuoksi haluamme tarkastella ja selvittää asiaa laajasti eri kokonaisuuksien osalta, Komulainen kirjoittaa.
Onko ilmennyt uusia seikkoja, jotka pitää ottaa huomioon?
– Meidän on huomioitava hyvinvointilakiin liittyvä alijäämän kattamisvelvollisuus, joka aiheuttaa asioiden uudelleen tarkastelua kevään aikana.
Keväällä käydään eduskuntavaalit. Palveluverkon karsiminen, esimerkiksi terveyskeskuksen lakkauttaminen on poliittisesti herkkä asia, jonka esille nostaminen keskellä vaalikohua voi olla vaikea asia..
Vaikuttivatko kevään eduskuntavaalit siirtopäätökseen?
– Ei vaikuta, vaan kyse on siitä, että asioita ehditään selvitellä ja tarkastella rauhassa uuden hyvinvointialueen näkökulmasta, Komulainen vakuuttaa.
Aluehallitus käsittelee muutos-ohjelman, jonka osana palveluverkko on, aikatauluehdotuksen ja ohjelman läpiviennin seuraavassa kokouksessaan 28. helmikuuta.
Terveyskeskusten lakkauttamiset ovat vielä vailla päätöksiä. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuusto poisti viime marraskuussa investointisuunnitelmasta maininnan 3,4 miljoonan euron säästöistä, joiden katsottiin syntyvän luopumalla vuokralla olevista terveysasemien tiloista.