Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Mieluiten kirjoitan tarinoita nimenomaan lapsille” – Silja Sillanpää muistetaan Katti Matikaisen roolista

Silja Sillanpää muistetaan edelleen Katti Matikaisen roolista televisiossa.

Katti Matikainen on yksi Pikku Kakkosen suosituimmista hahmoista vuosien varrelta.

Veikeän kissan taustalta löytyy Tuusulassa perheineen asuva kirjailija, käsikirjoittaja Silja Sillanpää.

20 vuotta sitten luotu ja sittemmin taka-alalle siirtynyt hahmo muistetaan edelleenkin.

– TikTokkiin on ladattu videopätkiä Pikku Kakkosesta ja Katti Matikaisesta. Äskettäin penkkareissa eräs abi oli pukeutunut raidalliseen neulepukuun ja esitti Matikaista. Sekin video löytyy netistä, Sillanpää hymyilee.

Hän on kotoisin Hämeenkyröstä ja opiskellut Tampereen yliopistossa kirjallisuutta sekä teatterin ja draaman tutkimusta.

Opiskelujen ja koekuvausten jälkeen tie vei Ylelle Pikku Kakkosen toimitukseen.

– Käsikirjoitin, juonsin ja luin lasten lähettämää postia. Kiersimme kesäisin kuvaamassa Huvitutti-konsertteja Mukaralla-orkesterin kanssa eri puolilla Suomea.

Moni 2000-luvun alun lapsi muistaa toiminnallisen Syrhämä-sarjan, jonka maailman Sillanpää loi ja käsikirjoitti. Sarjassa kolmen lapsen joukkueet kilpailivat pahaa vastaan.

Ransunraitin poikkikaduksi sopisi Katinkuja.

Katti Matikainen oli aluksi piirroksesta tehty paperinukke.

Jossain vaiheessa Ylessä ehdotettiin, että Sillanpää alkaisi itse esittää hahmoa. Se sopi hänelle paremmin kuin hyvin.

– Olin työskennellyt omilla kasvoillani juontajana Pikku Kakkosessa. Kattina sain piiloutua naamion taakse ja pukeutua villahousuisin ja -paitaan.

Raidallisen kissan roolissa Silja Sillanpää ohjasi taitolentokonetta ja metroa, korjasi maatalouskoneita ja vieraili merentutkimusaluksella.

– Teimme kaikkiaan 200 jaksoa mielenkiintoisista aiheista. Osa jaksoista on katsottavissa Yle Areenassa. Television lisäksi Katti on seikkaillut neljässä kirjassa, teattereissa ja konserteissa.

Kissan viimeinen live-esiintyminen oli sinfoniakonsertissa.

– Katti Matikainen ei ole jäänyt eläkkeelle, vaan hän on vetäytynyt omaan rauhaansa. Villa-asu on tallennettu naftaliiniin. Ja minun on aika tehdä muita asioita, Sillanpää sanoo.

Viime vuodet kirjoittaminen on ollut hänen päätyönsä. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja, -näytelmiä, -ohjelmia ja juontanut lastenkonsertteja.

Salasaari-tarinat ovat siirtyneet tv-sarjasta kirjoihin ja teatterilavoille ja lähiaikoina myös konserttisaleihin. Tänä keväänä Kymi Sinfonietta esittää Salasaaren salakonsertteja Kotkassa ja Kouvolassa.

Silja Sillanpään Keski-Uudenmaan Teatterille kirjoittama Salasaaren salanäytelmä sai kantaesityksensä viime syksynä Keravalla. Suunnitelmissa on ottaa näytelmä ensi syksynä uudelleen tuotantoon.

– Minulla on tekeillä on ensimmäinen lastenromaanini. Mieluiten kirjoitan tarinoita nimenomaan lapsille. Ja on riemastuttavaa istua lapsiyleisön keskellä ja havainnoida, miten tarinoissani oleva huumori toimii.

– Totta kai haluaisin käsikirjoittaa lastenelokuvan. Oikein satumaisen fantasiaseikkailun, freelancekirjoittaja heittää.

Silja Sillanpään isoisoisä on kirjailija Frans Emil Sillanpää, joka on toistaiseksi Suomen ainoa kirjallisuuden Nobelin palkinnon saaja. Häntä on sanottu aikakautensa yhdeksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Oman aikansa vaikuttajia ovat olleet myös televisiohahmot.

Pikku Kakkosen legendaarinen Ransu-koira saa Tampereen Tohloppiin nimikkokadun. Mediapoliksen osoite muuttuu maaliskuussa Ransunraitiksi. Sen poikkikaduksi sopisi Katinkuja.