Perheille on luvassa ohjelmaa ensi viikonloppuna, kun Lions Club Klaukkala järjestää perinteisen kevätriehan Klaukkalassa. Tapahtuma järjestetään monitoimitalo Monikon (Kuntotie 7) piha-alueella sunnuntaina 5. maaliskuuta kello 11–14.
– Luvassa on kiva perhetapahtuma lapsille, nuorille ja perheille ja toki aivan kaikille kiinnostuneille, Lions Club Klaukkalan Mikko Laine kertoo.
Kevätriehassa on tarjolla monipuolista tekemistä.
– Jos talvikelit jatkuvat, niin keskellä pihaa on iso napakelkka, jolla voi körötellä.
Lisäksi tapahtuma-alueella on muun muassa poniratsastusta, partiolaisten puolijoukkueteltta, nurmijärveläisen Kurra Hockey ry:n lämäritutka ja Nurmijärvi Golfin frisbeegolfia ja futisgolfia.
Esiintymislavalla on puolestaan koko tapahtuman ajan ohjelmaa, josta vastaavat Nurmijärven musiikkiopiston opiskelijat, Arkadian yhteislyseon taidelinja ja Rajamäen mieslaulajat. Tapahtuman juontajana toimii nurmijärveläinen Timo Lavikainen.
– Lisäksi myynnissä on muun muassa muurinpohjalettuja, makkaraa ja lakritsia.
– Jos tapahtumasta kertyy tuottoja, ne ohjataan lyhentämättömänä Klaukkalan nuorten tukemiseen ja harrastustoimintaan, Laine selventää.
Myös viereisen Monikon ovet ovat avoinna, ja siellä palvelee aulakahvila.
Klaukkalan leijonien kevätrieha on yli 40-vuotinen perinnetapahtuma. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin maaliskuussa 1973.
Viime vuodet tapahtuma on kuitenkin ollut tauolla koronapandemian takia, mutta tänä keväänä se järjestetään jälleen. Tapahtuman paikka on kuitenkin muuttunut. Aiemmin kevätriehaa vietettiin Klaukkalan Tornimäessä.
– Monikon piha on todella hyvä paikka keskellä kylää. Paikalle on helppo tulla kävellen tai autolla.
Autolla tulevia varten paikalla on liikenteen ohjaus.
Parhaimpina vuosina Tornimäessä järjestettyyn kevätriehaan on osallistunut Laineen tietojen mukaan 1500 ihmistä.
– Jos sää on hyvä, niin myös tänä vuonna on odotettavissa paljon ihmisiä, hän uskoo.
Lions Club Klaukkala täytti viime vuonna 50 vuotta. Laine kertoo, että toiminnassa on yhä mukana kaksi perustajajäsentä: Hannu Karpo ja Kauko Koskinen. Kaikkiaan jäseniä on 30. Laine vinkkaa, että lisääkin mahtuu mukaan.
– Jos vähänkään kiinnostaa lähteä mukaan toimintaan, niin tapahtumassa kannattaa tulla nykäisemään hihasta, hän sanoo.
Leijonat tunnistaa kevätriehassa liiveistään. Lisäksi paikalla on heidän infotelttansa.