Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärven kunnan ja seurakunnan kesätyöpaikat hakuun – Nuorisopäällikkö: "Kesätöitä kannattaa hakea"

Kunta tarjoaa kahden viikon ja seurakunta neljän viikon kesätyöjaksoja nuorille.

Nurmijärven seurakunnan kesätyöpaikkahaku on avoinna. Hakea voi 10. maaliskuuta kello 12 asti. Seurakunta hakee kesäksi työntekijöitä neljän viikon työjaksolle touko-, kesä- ja heinäkuulle. Kesätyöntekijät työskentelevät hautausmailla ja seurakunnan kiinteistöjen piha-alueilla. Seurakunnasta muistutetaan, että työ tehdään ulkona säästä riippumatta eikä kyseessä ole helppo työ, vaan fyysisesti vaativa. Työhön otetaan ensisijaisesti nurmijärveläisiä, 16 vuotta täyttäneitä nuoria.

Työntekijöitä otetaan kesä- ja heinäkuulle kummallekin kuusi. Valinnat tehdään arpomalla.

– Seurakunnan kesätöissä on tarjolla mielekästä tekemistä sekä työtä, jossa oman käden jäljen näkee heti. Täällä on myös kiva työporukka ja pääsee viettämään aikaa ulkona, Nurmijärven seurakunnan puistopäällikkö Kari Kouhia sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että hakijan pitää olla valmis kyseiseen työhön.

Pääsee viettämään aikaa ulkona.

– Työ sisältää etupäässä kunnostustöitä, eli nurmikot, käytävät ja haudat pidetään siistinä. Käytössä on muun muassa haravat ja kottikärryt. Tämä siis vaatii jonkin verran hyvää kuntoa ja ymmärryksen siitä, että työ tehdään ulkona säästä riippumatta, Kouhia muistuttaa ja jatkaa:

– Jos olet aamuvirkku, pidät ulkotyöstä, siedät sadetta, hellettä, itikoita sekä varsinkin eron puhelimestasi työaikana, kannattaa lähettää kesätyöhakemus.

Nurmijärven kunta palkkaa 75 nuorta kesätöihin eri työtehtäviin. Kesätyöpaikkojen haku alkaa 7. maaliskuuta kello 8 ja päättyy 19. maaliskuuta kello 16. Haettavana on kesätyöpaikkoja muun muassa päiväkodeissa, siivouksessa, kirjastoissa, kesäsomettajana sekä liikunta-alueiden kunnossapidossa. Työjakso on kahden viikon mittainen. Nuori voi hakea maksimissaan kahta eri kunnan kesätyöpaikkaa ja molemmista tulee täyttää oma hakemus. Myöskin kunnan kesätyön saajat valitaan arpomalla.

– Kunnan kesätöitä kannattaa hakea, koska kunnassa on tarjolla monipuolisia työtehtäviä. Erilaisille tekijöille löytyy tehtäviä. Ja pääsehän näin myös kurkkimaan sinne ”kulissien taakse”, joka voi monet yllättää. Esimerkiksi kirjastoissa tehdään paljon sellaisia töitä, jotka eivät näy suoraan asiakkaalle. Ja tietysti työyhteisöt ovat iso juttu nuorelle. Meillä on mukavia työyhteisöjä, joissa voi ottaa ensimmäisiä askelia työelämään, Nurmijärven kunnan nuorisopäällikkö Katja Günther sanoo.

Kesätyöseteleiden tulostus alkaa 7. maaliskuuta kello 8. Kesätyöseteli täytetään työnantajan kanssa. Täytettyjen kesätyösetelihakemusten vastaanotto alkaa 20. maaliskuuta kello 17.

Lisäksi kunta järjestää nuorisotiloilla kesätyöpajoja, jossa saa apua ja tukea kesätyöpaikkojen hakemiseen.

Günther muistuttaa, että kannattaa itse olla aktiivinen ja aloittaa kesätyöhaku riittävän ajoissa ja panna esimerkiksi ansioluettelo kuntoon. – Jos työnhaku tai ansioluettelon teko tuntuu vaikealta, saa apua Nurmijärven Ohjaamosta, hän sanoo.

Nurmijärven Ohjaamo on auki Klaukkalan Monikossa tiistaisin kello 13–16 ja Kirkonkylällä Aleksis Kiven tie 9, keskiviikkoisin kello 13–16.