Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valkjärven lintujen pesimäolot paremmiksi – telkille pönttöjä talkoilla

14 ensimmäisenä ilmoittautunutta pääsee mukaan telkänpönttöjen rakentamistalkoisiin. Talkoot pidetään lauantaina 4. maaliskuuta kello 10–16 sekä lauantaina 11. maaliskuuta kello 10–16 Valkjärven koulun puutyöluokassa (Valkjärventie 460).

Kumpanakin talkoopäivänä on tarkoitus tehdä kahdeksan pönttöä neljän protopöntön lisäksi, jolloin valmiina on 20 telkänpönttöä maanomistajille lahjoitettavaksi, projektin tiedotteessa kerrotaan. Valkjärven rantojen omistajat ovat talven aikana voineet ilmoittaa halukkuutensa ottaa pönttö omalle maalleen.

– Toistaiseksi kiinnostuneita maanomistajia on ilmoittautunut kolme. Lisäksi Vantaan seurakuntayhtymä on antanut luvan kolmen pöntön sijoittamisesta Holman kurssikeskuksen rantaan, kertoo hankkeessa mukana olevaa Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubia edustava Ari Niiniviita.

Hänen mukaansa kaikille valmistettaville pöntöille löytyy paikka Valkjärven rannalta.

Talkoot ovat osa lokakuussa 2022 käynnistettyä projektia, jonka tarkoituksena on kehittää Valkjärven lintujen pesintäolosuhteita. Projekti perustuu Arkadian yhteislyseon oppilaiden opettajansa Mika Sipuran johdolla muutama vuosi sitten tekemän tutkimuksen tuloksiin.

Hankkeen tukijoiden joukossa on paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä.

Ilmoittautuminen talkoisiin niiniar@gmail.com viimeistään 1. maaliskuuta.

Korjaus: Ari Niiniviidan sukunimi korjattu 28.2.23 klo 13.45.