Rajamäellä sijaitsevan Isokallion päiväkodin toiminta päättyy 31. heinäkuuta 2023. Isokallion päiväkodista luopuminen on yksi varhaiskasvatuspalveluiden Nurmijärven kunnan kestävän kasvun 2021–2025 toimenpidesuunnitelmaan kirjatuista toimenpiteistä.
– Toimenpide toteutetaan vuoden 2023 aikana niin, että Isokallion päiväkoti lakkautetaan 31. heinäkuuta 2023, kertoo Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Marianna Kokko ja jatkaa:
– Lisäksi Rajamäen alueen varhaiskasvatuspaikkojen määrä tulee lisääntymään Isokallion päiväkodin viereen 1. elokuuta 2023 avautuvan Peikkometsän liikuntapäiväkodin ansiosta.
Isokallion päiväkoti on kaksiryhmäinen päiväkoti. Tällä hetkellä päiväkotiin on sijoitettu yhteensä 33 lasta. Henkilökunnan tämänhetkinen määrä on yhdeksän.
– Huoltajilta pyydetään toiveet uudesta varhaiskasvatusyksiköstä, johon he toivovat lapselle varhaiskasvatuspaikkaa 1. elokuuta 2023 alkaen. Lapset pyritään sijoittamaan huoltajien toiveiden mukaiseen varhaiskasvatusyksikköön. Tulevat esiopetusikäiset lapset siirtyvät koulupolkunsa mukaisiin esiopetuspaikkoihin, Kokko sanoo.
Huoltajille järjestetään asiaan liittyen keskustelu- ja kuulemistilaisuus päiväkodilla torstaina 9.3.2023.
Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva henkilöstö siirtyy halutessaan muihin kunnan varhaiskasvatusyksiköihin. Henkilökunnalle järjestetään asiaan liittyen keskustelu- ja kuulemistilaisuus 7.3.2023.
– Varhaiskasvatuspalvelut luopuvat kiinteistön käytöstä suunnitelman mukaisesti, jonka jälkeen Tilakeskus tekee päätöksen rakennuksen jatkosta, Kokko sanoo.