Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avarn Securityä koskevan rikoskokonaisuuden esitutkinta on pian valmis: tämä tapauksesta nyt tiedetään

Turvallisuusalalla toimivan Avarn Securityn työntekijöihin liittyvän pahoinpitelykokonaisuuden esitutkinta on valmis maaliskuun aikana. Asiasta kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, Itä-Uudenmaan poliisin komisario Paavo Ritari.

Paljon Ritari ei tässä vaiheessa halua lähteä kommentoimaan. Hän ei halua kommentoida esimerkiksi sitä, onko epäiltyjä tullut lisää tutkinnan edetessä.

– Tutkinta on vielä kesken, sillä kuulusteltavia on ollut niin paljon. Kuulusteluja tehdään vielä tämän kuun aikana. Myös aineistoa on melkoisesti, Ritari kuvailee.

Tutkinnassa oleva rikoskokonaisuus on laaja: siihen kytkeytyy yli 20 rikosta. Kaikki liittyvät viime vuoteen, toukokuun ja joulukuun väliseen ajanjaksoon. Epäillyt rikokset ovat eriasteisia pahoinpitelyrikoksia, laittomia uhkauksia, kunnianloukkauksia, salassapitorikoksia sekä huumausaineen käyttörikoksia.

Epäillyt rikokset saivat myös Avarn Securityn reagoimaan. Yhtiö on teettämässä sisäisen selvityksen sekä ulkopuolisen selvityksen yrityskulttuuristaan ja toimintatavoistaan.

– Olen syvästi pahoillani ja järkyttynyt tilanteesta. Odotamme nyt lisätietoja poliisilta, ennen kuin voimme kommentoida tilannetta tarkemmin tai ryhtyä jatkotoimenpiteisiin, kommentoi alkuvuodesta Avarn Securityn toimitusjohtaja Niclas Sacklén.

Osa poliisilla tutkinnassa olevista rikoksista on kuvattu. Keskeisenä paikkana on ollut Tikkurilan rautatieasema. Siellä vartijoiden epäillään pahoinpidelleen siviilihenkilöitä.

Käräjäoikeus vangitsi vuodenvaihteessa useamman Avarn Securityn palveluksessa olleen järjestyksenvalvojan. Heistä yksi menehtyi alkuvuoden aikana. Ritari ei kommentoi, liittyykö tapauksiin uusia epäiltyjä.

– Kokonaisuutta on tässä vaiheessa vielä hankala kommentoida sen tarkemmin. Sen uskallan sanoa, että käräjäoikeusvaiheessa käsittely kestää viikkojen ajan, sillä henkilöitä on niin paljon ja materiaalia myös runsaasti, Ritari sanoo.