Sekä kunta että urakoitsija ovat saaneet tien kunnosta palautetta.
Lepsämäntien kiertotiejärjestelyt Vanha-Klaukan kohdalla ja erityisesti tien kunto aiheuttavat närää autoilijoiden keskuudessa.
Nurmijärveläinen alueella autoileva Vesa Auervirta kuvaa ongelmalliseksi etenkin Lepsämäntien ja Järvihaantien risteysalueen tuntumassa olevaa aluetta, jonka hiekkapintainen osuus rapautuu hänen mukaansa kosteilla säillä lähes kulkukelvottomaan kuntoon.
– Tien pinnan kuoppaisuuden ehkäisy näyttää jääneen retuperälle, hän sanoo ja jatkaa:
– Kun tietä on harvakseltaan tasoiteltu, tasoittelu on tehty vain osalle kuopille rapautunutta ajorataa. Tasoittelun tiivistäminen vaikuttaa jäävän autoilijoiden tehtäväksi. Tästä taas on seurannut, että kuopat ovat jopa saman päivän aikana ilmestyneet takaisin.
Samasta aiheesta on keskusteltu säännöllisesti myös sosiaalisessa mediassa, jossa tien kuntoa on kuvattu perunapelloksi.
Auervirran mukaan kuoppaantuneella osuudella ajetaan myös melko erisuuruisilla nopeuksilla. Alueella on 30 km/h-nopeusrajoitus.
Vanhaa asfalttia on paikoitellen jopa lähes metrin kerros.
– Mitä kuoppaisempi tienpätkä, sitä selvemmin autoilijat vaikuttavat purkavan kiukkuaan työmaan rajoituksiin, henkilökuntaan ja kanssa-autoilijoihin, hän sanoo.
Nurmijärven kunnan rakennuttajainsinööri Elina Keränen kertoo, että kunta on saanut tien kunnosta palautetta.
– Palautetta tien kunnosta on tullut kuntaan jonkin verran aina, kun sää on ollut plussan puolella pidempään ja tien pinta on rikkoontunut.
Keränen kertoo, että alue on Lepsämäntien parantamisurakan työmaa-aluetta, ja kunnossapito kuuluu pääurakoitsija Ralf Ajalin Oy:lle. Talvikunnossapito, eli auraus, on alueurakoitsijan vastuulla.
– Urakoitsija on korjannut tien pintaa useita kertoja talven aikana. Korjauksia on tehty kaivinkoneella ja tiehöylällä, Keränen kertoo.
Ralf Ajalin Oy:n työpäällikkö Markus Tamminen sanoo, että olosuhteet Lepsämäntiellä ovat olleet haastavat.
– Olosuhteet ovat olleet kieltämättä haastavat, kun keli vaihtelee jatkuvasti nollan molemmin puolin ja vesisateita on ollut usein. Tietä huolletaan jatkuvasti, tilaamme korjauksen heti, kun kuoppia alkaa ilmaantua ja höylä ehtii paikalle – jos ei samana päivänä niin seuraavana, hän selventää.
Tammisen mukaan tie on viimeksi tasoitettu sunnuntaina.
– Kaivinkone käy myös täyttämässä ensiapuna pahimpia kuoppia.
Tammisen mukaan tien ei alun perin ollut tarkoitus jäädä murskepintaiseksi talven yli.
– Työt aloitettuamme selvisi, että vanhaa asfalttia on paikoitellen jopa lähes metrin kerros. Tämä poikkeama aiheutti sen, että aikataulut ja työtavat muuttuivat eikä tietä ehditty asfaltoida ennen talven tuloa, hän sanoo.