Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turha hälytys kuormitti pelastuslaitoksen yksiköitä Nurmijärvellä – pelastuslaitokselta viesti ohikulkijoille: pitää pysähtyä tien sivuun

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai ohikulkijalta hälytyksen keskiviikkona alkuillasta Nurmijärven Perttulaan ilmoituksella hallipalo. Mitään paloa ei kuitenkaan ollut, pelastuslaitokselta kerrotaan.

– Joku puusilmä ohikulkija oli ilmoittanut, että halli palaa, päivystävä paloesimies kertoo tuohtuneena.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että todellisuudessa haja-asutusalueella sijaitsevalla maatilalla purettiin vanhaa viljankuivaamoa, ja siitä jätteeksi syntynyttä puhdasta puuta poltettiin nuotiossa piha-alueella.

Mitään massiivista savua ei ollut edes nähtävillä.

Puhtaan puun poltto kokossa on sallittua haja-asutusalueella, mutta ei asemakaava-alueella.

– Kun tulimme, näimme jo kaukaa Lopentieltä, ettei siellä mikään halli pala, päivystävä paloesimies sanoo.

Pelastuslaitoksen mukaan nuotiota vahdittiin asianmukaisesti.

Ohikulkijan virheellinen havainto ja pysähtymättä jääminen kuormittavat pelastuslaitosta turhaan.

Pelastuslaitos muistuttaa, että aina, kun tekee havainnon, pitää ennen hätäkeskukseen soittoa varmistaa, että puhelu on tarpeen.

– Pitää pysähtyä tien sivuun ja tehdä tarkat havainnot ihan kaikessa rauhassa, päivystävä paloesimies opastaa.

– Liian usein on mielikuvitusta ja väriä, jos vaan ajetaan ohi, päivystävä paloesimies jatkaa.

Kun hätäkeskukseen kerrottu havainto on selkeä, pelastuslaitos osaa lähettää heti oikean määrän yksiköitä paikalle.