Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin Kiljavantie muuttuu Rajamäen linja-autoaseman kohdalla – muutoksia myös bussiaseman alueelle

Kiljavantien liikenneturvallisuus Rajamäen linja-autoaseman kohdalla paranee mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. Tekninen lautakunta hyväksyi viime kokouksessaan kunnallistekniikan suunnittelussa laaditun katusuunnitelmaehdotuksen.

Se sisältää uuden jalankulku- ja pyöräilyväylän Kiljavantien pohjoisreunaan linja-autoasemalle johtavien liittymien väliselle osuudelle, nykyisten jalankulku- ja pyöräilyväylien väliin. Lisäksi se sisältää korotetun suojatien kohtaan, jossa jalankulku- ja pyöräilyväylä risteää Kiljavantietä.

Suunnitelmassa esitetään toimenpiteitä myös Rajamäen linja-autoaseman kiinteistön alueelle, joka on yksityisen maanomistajan omistuksessa. Kunta on vuokralaisena linja-autoaseman alueella.

Kiinteistön omistajaan on oltu yhteydessä suunnittelutyön aikana, eikä hän teknisen lautakunnan esittelytekstin mukaan vastusta muutoksia kiinteistönsä alueella.

Tarkoituksena on, että myös linja-autoasemalle tehtävien muutosten osuus toteutetaan kunnan kustannuksella. Kunta vastaa jo nyt linja-autoaseman kunnossapidosta.

Alustavan suunnitelman mukaan hanke toteutetaan tämän vuoden aikana.

– Hanke rahoitetaan liikenneturvallisuusmäärärahoista, ja rahoituksesta päätetään erikseen teknisessä lautakunnassa. Siksi hankkeen aikataulu tarkentuu kevään aikana, kertoo liikenneinsinööri Pia Korteniemi.