Rajamäen kampuksen rakennushankkeen urakoitsijaksi on valittu SRV Rakennus Oy.
Kampuksen hankkeen tarjousten jättöaika päättyi 31. tammikuuta. Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kuusi urakoitsijaa: Arkta Rakennuskultti Oy, Fira Rakennus Oy, Jatke Oy, Lehto Tilat Oy, SRV Rakennus Oy ja YIT Suomi Oy.
Tarjoukset pisteytettiin valintaperusteiden, hinnan ja laadun, perusteella. Eniten pisteitä sai SRV Rakennus Oy, jonka Nurmijärven kunnan tekninen johtaja Juha Oksanen valitsi hankkeen urakoitsijaksi.
Varsinainen hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella, kun kolmen viikon hankintaoikaisu ja valitusaika on päättynyt. Urakka sijoittuu vuosille 2023–2025.
– Rakennushanke on merkittävä kunnan kannalta. Siitä kertoo ensinnäkin urakan hinta, 23 878 174 euroa. Merkittävä se on myös kouluverkoston näkökulmasta, ja erityisesti käyttäjien, jotka saavat ajanmukaiset ja muuttuviin oppilasmääriin mukautuvat sekä terveysturvalliset tilat, Oksanen kommentoi kunnan tiedotteessa.
– Hanke pyritään aloittamaan kevään aikana, ja sen ensimmäisessä vaiheessa puretaan Rajakaari sekä Seitsemän veljeksen koulu ja myöhemmässä vaiheessa Kuntola, lisää Oksanen.
Julkista hankintaa koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua, jossa on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Hankintaoikaisua voi vaatia kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja, ja oikaisuvaatimus tulee tehdä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.
Asiasta voidaan myös valittaa vaihtoehtoisesti markkinaoikeudelle 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.
Hankintaoikaisu ja valitusaika on 14 päivää. Siihen lisätään asian käsittely- ja postitusaika, joka on seitsemän päivää. Rajamäen kampuksen valitus- ja hankintaoikaisuaika päättyy 1.4.2023.