Nurmijärven kunta hankkii kiinteät nopeusnäyttötaulut Kirkonkylässä sijaitsevalle Sompiontielle.
Tekninen lautakunta käsitteli Sompiontien liikenneturvallisuuteen liittyvää valtuustoaloitetta maaliskuun alun kokouksessaan.
Mira Lappalaisen (ps.) toukokuussa 2021 jättämässä valtuustoaloitteessa esitettiin Sompiontien liikenneturvallisuuden parantamista. Aloitteen mukaan Lukkarin koulun lähellä sijaitsevalla tiellä ei esimerkiksi noudateta 30 km/h-nopeusrajoitusta.
Teknisen lautakunnan kokouksessa ehdotettiin, että Sompiontielle asennettaisiin kiinteät nopeusnäyttötaulut.
Nyt kunnan liikenneinsinööri Pia Korteniemi on päättänyt tilata Elpac Oy:lta nopeusnäyttötaulut kattohintaan 6443 euroa. Hintaan sisältyy kaksi nopeusnäyttötaulua varustettuina aurinkopaneeleilla ja akuilla.