Johanna Enäsuo taiteilee tikkailla kolmen metrin korkeudessa ilman apua – kiertue Sirkus Finlandian kanssa odottaa
2
Johanna Enäsuo on lähdössä kiertueelle Sirkus Finlandian kanssa. Anton Soinne
Katso isompi kuva– Lapsuudenkodissani on aina kannustettu esiintymiseen ja taiteen tekemiseen. Sirkusura on ollut siten luonteva ja hyväksytty valinta, Johanna Enäsuo kertoo. Anton Soinne
Dirkustaiteilija Johanna Enäsuo on lähdössä kiertueelle Sirkus Finlandian kanssa.
Sitä on edessä järvenpääläisellä sirkustaiteilija Johanna Enäsuolla, jonka ammatillinen haave toteutuu tulevana kesänä.
Hän on lähdössä puolen vuoden kiertueelle Sirkus Finlandian kanssa.
– Olen kovin innoissani. Kiertue on merkittävä asia urallani, hän kertoo.
Väline on varsin harvinainen, sirkustikkaat.
– Ulkomailla on jonkin verran tikkailla tasapainoilevia artisteja. He ovat yleensä miehiä, Enäsuo kertoo.
Tikkailla kikkailu vaatii hyvän tasapainon lisäksi vahvoja keskivartalon lihaksia.
Johanna Enäsuo on keskittynyt tasapainoa vaativiin välineisiin kuten yksipyöräisiin, tikkaisiin ja puujalkoihin. Anton Soinne
Palataan ajassa reilut 20 vuotta taakse päin.
– Olin 10-vuotias, kun pääsin kokeilemaan yksipyöräistä. Se vei heti mennessään. Aloitin harrastuksen Mäntsälän kansalaisopistossa ja liityin pian Ohkolassa toimivaan Sirkus Siriukseen, Johanna Enäsuo kertoo.
18-vuotiaana hän pääsi opiskelemaan sirkusartistiksi koulutuskeskus Salpaukseen Lahteen.
Enäsuo on keskittynyt tasapainoa vaativiin välineisiin kuten yksipyöräisiin, tikkaisiin ja puujalkoihin.
Nykyisin ohjelmistossa on myös quick change eli vaatteiden vaihtamista nopeasti, jopa muutamassa sekunnissa.
Puhdistan meillä rännit ja poimin luumut.
– Lapsuudenkodissani on aina kannustettu esiintymiseen ja taiteen tekemiseen. Sirkusura on ollut siten luonteva ja hyväksytty valinta, hän pohtii.
Ulkopuoliset ovat puolestaan ihmetelleet, voiko erikoisella alalla työllistyä.
– Sirkusala on tarjonnut minulle viime vuodet esiintymisiä, sirkusohjaustyötä, projekteja ja kiertueita, kertoo Enäsuo, joka sai viime vuonna apurahan Taiteen edistämiskeskukselta.
Hän on esiintynyt muun muassa tapahtumissa, laivoilla, yksityistilaisuuksissa sekä Art Teatron saaristo- ja talvisirkuksessa Turun Logomossa.
Johanna Enäsuon väline ovat 2-3 metriä korkeat tikkaat, joiden huipulla esiintyy vaivatta. Anton Soinne
Sirkus Finlandia starttaa kiertueelle 11.4. Karjaalta.
Ennen h-hetkeä parikymmentä artistia, orkesteri ja 60–70 työntekijää valmistautuvat kiertueelle pienintä yksityiskohtaa myöten.
– Olen hankkinut esiintymisiä varten muun muassa maskeeraustarvikkeita ja voimistelusukkahousuja. Sirkus Finlandian puvustaja Riikka Manni valmistaa minulle esiintymisasun. Yleensä ompelen esiintymisvaatteeni itse.
Enäsuon kotina on kesän ajan asuntoauto, jota hän ajaa itse paikkakunnalta toiselle.
Osan ajasta 2- ja 4-vuotiaat lapset ovat mukana kiertueella.
– Lapsille löytyy sirkuksesta aina hoitaja esitykseni ajaksi. On niitäkin ajankohtia, kun ollaan koko perhe kiertueella, hän kertoo.
Sirkuskaravaanin mukana siirtyvät paikasta toiseen työntekijöiden tarvitsemat suihkut ja pesukoneet. Ruuat jokainen valmistaa vaunussaan itse.
Johanna Enäsuo odottaa antoisaa kesää, jolloin hän pääsee tutustumaan Suomeen pohjoisesta etelään ja idästä länteen.
– Suomessa on paljon nähtävää. Ajattelin ottaa mukaan yksipyöräisen tai polkupyörän, hän suunnittelee.
Sirkus Siriuksesta Sirkus Finlandian kiertueella ovat aiemmin olleet myös Heikki Leppävuori ja Anni Pietala.
Esiintymiskengissä on hyvä pito ja tuntuma tikkaisiin. Anton Soinne
Hyvästä tasapainosta on toisinaan hyötyä nelihenkisen perheen arjessa.
– Minä puhdistan meillä rännit ja kiipeän poimimaan luumut huipulta, sirkusartisti naurahtaa.
Estradilla hän kiipeää vaivatta ilman tukea seisovien tikkaiden huipulle.
Kolmen metrin korkeudessa hän helponnäköisesti istuu, seisoo, kävelee ja kallistelee tikkailla.
Enäsuon esitys on tehnyt vaikutuksen muiden muassa faktoihin nojautuviin insinööreihin.
– He jäivät miettimään, miten temput on mahdollista tehdä. Takana on monien vuosien työ, hän sanoo.
Erään pikkutytön kommentti on jäänyt vahvasti mieleen.