Lapset pääsevät auttamaan taikuria lavalle asti.
Taikuri Simo Aalto juhlii tänä vuonna 45-vuotista esiintyvän taiteilijan uraansa keikkailemalla ympäri Suomea. Juhlavuoden kunniaksi hän on kuvannut yhdessä avustaja-vaimonsa Kirstin kanssa kahdeksan uutta Jokeri Pokeri Box TV-ohjelmaa, jotka tulevat sekä Pikku Kakkoseen että Elisa Viihteen kanavalle kevään aikana.
Aallot saapuvat koko perheen Jokeri Pokeri Box – Ihan Simona! -shown kevätkiertueen päätösviikonloppuna Klaukkalan seurantalo Roinelaan esiintymään perjantaina 24. maaliskuuta kello 18.
Uudessa Iloisessa showssa nähdään taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla.
Aallon johdolla kaikenikäiset katsojat pääsevät tunnin matkalle taikamaailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta.
Mukana seikkailevat Simon ja Kirstin eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma sekä outo papukaija Eino. Lapset pääsevät auttamaan taikuria lavalle asti.
– Pitkän urani aikana on jo yksi sukupolvi, ysärilapset, kasvanut aikuisiksi ja he tulevat nyt omien lastensa kanssa katsomaan lapsuutensa idolia, siksi haluan tarjota iloa ja ihmetystä kaikenikäisille, Simo Aalto toteaa.
Simo Aallon Jokeri Pokeri Box – Ihan Simona! -show Klaukkalan Roinelassa pe 24.3. klo 18. Liput ennakkoon www.lippu.fi/jokeripokeribox