Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kimmo Rintamäki Nurmijärven Veden johtoon – hakijoita kaikkiaan 13

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen uudeksi johtajaksi on valittu 2. toukokuuta alkaen diplomi-insinööri, toimitusjohtaja Kimmo Rintamäki.

Asiasta päätti kunnanhallitus maanantain kokouksessaan.

Viran tehtäväkohtainen palkka on virkasuhteen alkaessa 5282,81 euroa kuussa.

Vesilaitoksen johtajan virka tuli hakuun, kun entinen johtaja Päivi Kopra siirtyi Hyvinkään Veden uudeksi vesihuoltojohtajaksi.

Virka oli haettavana 16.1.–1.2.2023. Määräaikaan mennessä vesilaitoksen johtajaksi haki 13 henkilöä, joista kaksi haastateltiin.

Valintaryhmä katsoi, että Rintamäki täytty parhaiten viran vaatimukset.

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on hankkia, tuottaa ja toimittaa asiakkailleen puhdasta talousvettä sekä johtaa jätevedet käsittelyyn jätevedenpuhdistamoille. Lisäksi liikelaitos vastaa vesijohto- ja viemäriverkostojen sekä vesihuollon laitosten rakentamisesta ja kunnossapidosta.

Vesilaitoksen johtaja vastaa liikelaitoksen toiminnasta ja johtaa sen henkilöstöä, kehittämistä, taloutta, hallintoa ja viestintää.