Lauriina Kalininskaia on sitä mieltä, että oikeat ratkaisut saavutetaan useiden näkökulmien pohjalta.
– Valta Kuuluu Kansalle -puolue tuntui ehdottomasti eniten omalta, joten maamme parempaa tulevaisuutta tukeakseni suostuin, kun minua pyydettiin ehdolle, VKK:n riveissä ehdolla oleva nurmijärveläinen Lauriina Kalininskaia sanoo.
Työuran ja useiden muuttojen vuoksi hän ei ole ehtinyt perehtymään politiikkaan ihan niin paljoa, kuin olisi halunnut, mutta on seurannut sitä enemmän erityisesti oman äidin innostuttua VKK:sta.
– Hänkin on ehdokkaana, mutta Vaasan vaalipiiristä. Olemme myös elämän varrella kohdanneet jos jonkinlaisia yhteiskunnan epäkohtia, joten senkin vuoksi olen aika monista asioista perillä ja haluan muutoksia, Kalininskaia sanoo.
Vaaleissa hän tavoittelee omien sanojensa mukaan sitä, mikä kansalle ja maallemme kuuluu.
En voi sietää vääryyttä.
– Oikeutta, hyvinvointia, itsenäisyyttä, turvaa. Niitä tärkeimpiä tukipilareita, joita on lupailtu, mutta jotka puuttuvat nyt. Valtion talous vaatii myös rutkasti huomiota ja velkaantuminen pitää saada kuriin. Yrityksiä, osaamista ja vientiä pitäisi tukea paljon paremmin, tukahduttavan byrokratian ja verotuksen sijaan, Kalininskaia sanoo.
Hänen tärkein vaaliteemansa on puolueeton ja itsenäinen Suomi, jossa oma kansa on etusijalla.
– Päivänselvä asia, jota ei tarvitsisi edes perustella. En hyväksy kotimaassani piteneviä leipäjonoja, sotaa, korruptiota, enkä ulkoistettua päätöksentekoa. Tästä syystä myös EU:sta tulee erota ja Natoon emme voi liittyä.
Ihmiset ja Suomi ovat Kalininskaialle rakkaita. Tämän takia hän uskoo, että hän olisi hyvä kansanedustaja.
– Minulle on tärkeintä tehdä muille hyvää. Tykkään auttaa, huolehtia ja ilahduttaa, enkä pysty olemaan onnellinen yksin, vaan haluan, että kaikilla ympärilläni olevilla on asiat hyvin. Olen oikeudenmukainen, suorapuheinen ja vahva persoona, hän sanoo ja jatkaa:
– En voi sietää vääryyttä, varsinkaan vain sivusta seuraten. Minua myös kiinnostaa valtavasti kaikki, mitä ympärilläni tapahtuu ja nautin asioiden tutkailusta ja kehittämisestä. Lisäksi olen kovin kiinnostunut lainsäädännöstä ja minulla on matemaattinen ja analyyttinen mieli, Kalininskaia sanoo.
Loppusyksystä Nurmijärvelle muuttanut Kalininskaia haluaisi selvittää, millaisia muutoksia asukkaat kuntaan toivovat.
– Todennäköisesti tapetilla on monia samoja asioita, kuin muissakin kunnissa. Näkisin, että ihan ensin aikalailla kaikki on järjesteltävä uuteen parempaan uskoon valtakunnallisesti ja viimeistään sen jälkeen kiinnitettävä huomiota paikallisiin pienempiin projekteihin, mikäli näitä ei ole mahdollista toteuttaa samaan aikaan tai jälkimmäinen vaatii ne valtakunnalliset toimet ensin.
Nurmijärven Uutiset esittelee juttusarjassa paikalliset eduskuntavaaliehdokkaat.