Metsäkylän osayleiskaavan suunnittelualuetta laajennetaan. Asiasta päätti Nurmijärven kunnan elinvoimalautakunta torstain kokouksessaan.
Suunnittelualueen laajentamiseen liittyvä muutostoive nousi esille Metsäkylän koululla pidetyssä asukastilaisuudessa maaliskuun alussa.
Nyt lautakunta päättikin osayleiskaavan suunnittelualueen laajentamisesta etelään päin pääosin Klaukkalan kehätiehen saakka.
Suunnittelualueen laajentumisesta tiedotetaan kirjeitse maanomistajia, joiden alueille suunnittelualue laajenee. Lisäksi kunta kuuluttaa suunnittelualueen laajenemisesta Nurmijärven Uutisissa.
Suunnittelualueen laajeneminen tuo pienen viivästyksen suunnitteluaikatauluun, viive on muutamien viikkojen suuruusluokkaa. Tavoitteena on saada osayleiskaavaluonnos nähtäville kesällä 2023.