Suuresta valikoimastaan tuttu kirppis sisältää huonekalupuolen sekä yläkerran Viiraamon.
Kirpputorin pitäminen vastaa Minna Nurmen arvoja ja on siksi hänelle oikea työ. Viirin kirppiksellä työskentelevä Nurmi oli aikoinaan itse kirpputorin asiakas, mutta viimeiset kahdeksan vuotta hän on päässyt työskentelemään siellä.
– Yleisesti kirpparissa on parasta ihanien asiakkaiden tapaaminen ja tavaroiden uusiokäytön edistäminen. Täällä käy paljon vakioasiakkaita, he ovat fiksuja kierrättäviä asiakkaita. Maailmahan on täynnä tavaraa, jota voi vielä käyttää, juuri mitään ei kuuluisi viedä kaatopaikalle, hän sanoo.
Vastikään 25 vuotta täyttänyt Viirin kirppis vetää sekä myyjiä että ostajia kaukaa Nurmijärven rajojen ulkopuoleltakin, myös Euroopasta ja esimerkiksi Japanista. Nurmen mukaan ihmisiä tulee etenkin kesäaikaan ympäri Suomen. Joskus kotimaan rajatkaan eivät riitä, vaan myyjiä on tullut jopa Ruotsista ja Virosta asti.
– Myynnissä on eniten normaalia kodintavaraa. Täällä on tosi paljon kaikkea erilaista myynnissä, vaatteita, astioita, leluja, huonekaluja ja esimerkiksi pyöriä. Jotkut sanovat, että tämä on kuin tavaratalo, josta voi löytää mitä vain, Nurmi sanoo.
Viirin kirppis on itsepalvelukirpputori. Se tarkoittaa, että myyjä varaa pöydän haluamalleen aikajaksolle, vähintään viikoksi kerrallaan.
Uutta tavaraa lähes päivittäin.
– Sen jälkeen hän voi tehdä netissä hintalaput tuotteille, jolloin kassan ei tarvitse kuin piipata viivakoodi ne ja hinta tulee automaattisesti kassaan. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa käsin hinnat kassalta saatuihin tyhjiin viivakoodihintalappuihin. Sitä emme kuitenkaan suosittele, sillä joudumme kassalla tekemään tällöin työn käsin ja silloin voi sattua näppäilyvirheitä, Nurmi sanoo.
Netissä tehty hinnoittelu takaa myös sen, että myyjälle tulee heti tietoon, mikä tuote on myyty ja asiakastilin saldo.
– Myyjä tuo tavarat sovittuna päivänä ja käy siivoamassa pöytää niin usein kuin haluaa. Ajan päättyessä hän hakee tavarat ja tilityksen.
Viirin kirppiksen pöydät ovat lähes aina täynnä. Suosituimpiin saa jonottaa jopa yli kuukauden. Suosion salaisuutena Nurmi pitää tavaroiden hyvää laatua, edullista hintatasoa ja suurta asiakasvirtaa.
– Tämä on tosi iso ja täällä on paljon tavaraa. Uusia myyjiä tulee joka päivä, joten uutta tavaraakin tulee päivittäin. Meiltä löytyy myös erikseen huonekalupuoli sekä yläkerran Viiraamo, hän sanoo.
Viiraamo on Nurmen mukaan käsitöistä kiinnostuneiden paratiisi. Se on myös syynä sille, miksi Nurmi tuli alun perin Viirin kirppikselle töihin.
– Sitä on tehty nyt kahdeksan vuotta ja se on kasvanut isoksi. Toivon, että materiaalit säilyisivät kierrossa eikä niitä tarvitsisi hävittää kestämättömästi.
Viirin kirppiksellä saa Nurmen mukaan ajan kulumaan, koska nähtävää riittää. Monet viettävätkin paikan päällä useamman tunnin. Kirppiksen yhteydessä olevassa kahviossa on myynnissä harrastekäsityöntekijöiden töitä provisiolla.
– He voivat kokeilla täällä, onko tehdyille tuotteille kysyntää.
Nurmi myös muistuttaa, että toisen roska voi olla toisen aarre ja kirpputorille voi tuoda myyntiin lähes mitä tahansa.
– Jotkut saattavat tuoda omituisia asioita myyntiin, mutta ihmiset myös ostavat omituisia asioita. On hyvä muistaa, että vaikkei itse arvostaisi jotain tuotetta, joku toinen voi arvostaa. Joku saattaa tarvita esimerkiksi taideteokseen tai produktioon materiaalia tai lavasteita, joita ei voikaan löytää mistään muualta kuin kirppikseltä.