Chatissa nuorille ovat vastanneet Keusoten ja kuntien nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset.
Keusoten ja kuntien ylläpitämä Keski-Uudellamaalla nuorille apua tarjoava Normaali.fi -palvelun chat lopettaa toimintansa toukokuun lopussa. Keusoten mukaan viestinnästä huolimatta chat ei ole tavoittanut suurta käyttäjäkuntaa. Siksi sopimus chat-alustan tarjoavan Zoturi Oy:n kanssa on irtisanottu 1.6.2023 alkaen.
Normaali.fi -palvelun chat on toiminut vuodesta 2020 alkaen. Palvelua tarjottiin ensiksi pilotin muodossa osana Zoturi Oy:n verkkoauttamisen kokonaisuutta.Tämän jälkeen chat-palvelua jatkettiin.
Chatissa nuorille ovat vastanneet Keusoten ja kuntien nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset. Palvelussa on voinut testata myös omia huolia kyselyn avulla sekä katsoa nuorten yleisimpiin huoliin liittyviä tarinallisia näkökulmavideoita.
Nuorille on edelleen tarjolla useiden eri toimijoiden ylläpitämiä chat-palveluja, joiden kautta apua on saatavilla.
Valtakunnallisia chat-palveluja tarjoavat esimerkiksi sekasin247.fi ja nuortennetti.fi sekä Apuu.fi-chat. Lisäksi Keusotessa on kehitteillä oma chatbot, jonka kautta myös nuoret voivat saada apua tulevaisuudessa.
Keusoten mukaan nuorten palvelujen kehittäminen jatkuu.
Keusoten alueen 13–17-vuotiaita nuoria sekä heidän perheitään tuetaan ja autetaan nuorisoasemilla mielenterveys- ja päihdehoitoon sekä vanhemmuuteen ja perheensisäisiin vuorovaikutusongelmiin liittyen.
Myös nuorten matalan kynnyksen palvelujen kehittämistä jatketaan.
Lisäksi Järvenpäässä sijaitseva päihdekuntoutuspiste Nuorten Kipinä kuntouttaa Keusoten alueen päihdeongelmaisia nuoria.
Nuorten Kipinä on suunnattu 18–25-vuotiaille päihteidenkäytöstään haittaa tai huolta kokeneille nuorille aikuisille, joilla on kehittymässä oleva taikka jo pitkälle kehittynyt päihdeongelma.