Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valkjärvi-soudut tuovat kirkkoveneet Lähtelän rantaan – tapahtuma järjestetään sunnuntaina

Soudut järjestetään nyt ensimmäistä kertaa koronavuosien jälkeen.

Nurmijärven Valkjärvellä järjestetään perinteeksi muodostuneet soudut sunnuntaina 28. toukokuuta kello 9–16. Ensimmäiset kirkkoveneet lähtevät liikkeelle sunnuntaina kello 10 ja loput veneet sen jälkeen vuorollaan tunnin välein. Viimeinen lähtö on kello 13.

Soutuihin voi osallistua myös pienveneillä, joiden lähdöt alkavat sunnuntaina kello 12. Osallistujat tuovat oman veneen, mutta Pro Valkjärvellä on tarvittaessa kaksi venettä, joita voi lainata.

Kirkkoveneessä on enintään 14 soutajaa ja peränpitäjä, joka komentaa soutajat tahtiin. Halukkaat saattavat päästä rannalta joukkuetta täydentämään, jos on vajausta. Soutureitti kiertää poijuin merkattuna puoli järveä 3,5km. Kirkkoveneillä aikaa menee keskimäärin 20 minuuttia, pienveneillä enemmän. Venevuokrien ja vakuutusten ylittävä osuus pääsymaksusta käytetään Valkjärven veden laadun parannustoimiin. Lähtelän rannassa on oheistoimintaa ja myynnissä muun muassa kahvia ja teetä sekä makkaraa ja leivonnaisia.

Pro Valkjärvi ry on perustettu 2003. Yhdistys pyrkii aktiivisella toiminnallaan ylläpitämään ja parantamaan Valkjärven tilaa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tulevaisuudessa nauttia puhdasvetisen järven tarjoamista virkistysmahdollisuuksista.

Valkjärvi-soudut järjestetään 28.5. osoitteessa Valkjärventie 79. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Keijo Juusola: keijo.juusola@gmail.com tai 0400591670. Soudut järjestää Pro Valkjärvi ry ja Klaukkalan Kiri.