Vaikka maailmalle ei nyt pääse uusia ruokia maistelemaan, voi makumatkailua onneksi harrastaa kotikeittiössä.
Uudet ruokakokemukset ja erilaiset makumaailmat ovat monelle meistä suuri syy matkustaa.
Nyt, kun matkalle ei pääse, kannattaa kaukokaipuuta lievittää kokkaamalla. Somen hittireseptien avulla voi luoda vaikka kokonaisen maailmanympärysmatkan omalle lähipiirilleen.
Tänä keväänä hitiksi ovat nousseet muun muassa italialainen focaccia-leipä kukkamaisin koristein ja korealainen dalgona-kahvi. Jo pitkään netin kuvapalvelujen aallonharjalla on surffannut puolestaan havaijilainen poke bowl -ruokalaji.
Eikä huippuravintoloihin tottuneen matkailijankaan tarvitse tinkiä laadusta, sillä Michelin-organisaatio on alkanut julkaista Instagram-tilillään tähtikokkien suosikkikotireseptejä, joista tässä jutussa esitellään saksalaisen huippukokki Julia Kompin versio Lähi-idän shakshukasta.
Ja mikä parasta, näitä herkkuja varten ei tarvitse kärvistellä lentokentillä eikä niiden turvatarkastusjonoissa.
Focaccia kukkakoristein
6–7 dl durumjauhoja
11 g kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1 tl sokeria
3 dl lämmintä vettä
1 rkl oliiviöljyä
rosmariinia
sormisuolaa
oliiviöljyä voiteluun
värikkäitä kasviksia oman maun mukaan, esimerkiksi punasipulia, erivärisiä paprikoita, parsaa, oliiveja ja niin edelleen
1. Sekoita muut kuivat ainekset kuuteen desilitraan jauhoja.
2. Lisää vesi ja vaivaa taikinaa pari minuuttia. Lisää jauhoja tarvittaessa. Taikina saa jäädä melko löysäksi.
3. Lisää öljy ja vaivaa vielä hetki.
4. Anna kohota kulhossa liinan alla puoli tuntia.
5. Muotoile taikinasta leipä esimerkiksi öljyttyyn kookkaaseen uunivuokaan tai leivinpaperin päälle uunipellille. Taikina ei riitä täyttämään kokonaista pellillistä. Anna kohota vielä vartin verran.
6. Pilko valitsemasi kasvikset. Jos käytät valkoista parsaa, kuori parsat ja leikkaa ne pituussuunnassa kahtia.
7. Paina kasvikset leipään haluamasi sommitelman mukaan.
8. Voitele leipä ja kasvikset oliiviöljyllä ja ripottele päälle sormisuolaa.
9. Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin 20 minuuttia tai kunnes leipä on kullanruskea ja pohja napakka.
Dalgona-kahvi
1 rkl pikakahvijauhetta
1 rkl sokeria
1 rkl kuumaa vettä
2 dl maitoa
1. Kuumenna vettä pienessä kattilassa tai kupissa mikrossa.
2. Sekoita kahvijauhe, sokeri ja ruokalusikallinen kuumaa vettä toisiinsa.
3. Vatkaa seosta sauvasekoittimella, tehosekoittimella tai vispilällä, kunnes se vaahtoutuu ja on koostumukseltaan jäpäkkää.
4. Lusikoi vaahto varovasti joko kylmän tai kuuman maidon päälle makusi mukaan.
Helppo poke bowl lohesta
neljälle
400–500 g lohta
3 dl sushiriisiä
2 avokadoa
punasipuli
kurkku
rasiallinen luumutomaatteja
2 puskaa yrttejä, esimerkiksi lehtipersiljaa ja korianteria
1–2 dl seesaminsiemeniä
1 dl soijakastiketta
1 dl paahdettua seesaminsiemenöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
1. Keitä sushiriisi paketin ohjeen mukaan. Riisi saa jäähtyä.
2. Leikkaa lohi suuriksi suupaloiksi. Suolaa ja pippuroi palat hyvin kevyesti ja pyörittele palat sen jälkeen seesaminsiemenissä.
3. Paahda lohipaloja kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä, kunnes siemenet saavat paahteisen maun ja lohi kypsyy hieman pinnasta. Lohi saa jäädä sisältä punaiseksi.
4. Pilko kasvikset suupaloiksi.
5. Tee kastike eli yhdistä soija ja seesaminsiemenöljy ja purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu.
6. Kokoa annos: kulhon pohjalle riisiä, riisin päälle lohta, kasviksia ja yrttejä. Lorauta annosten päälle hieman kastiketta ja jätä mahdollinen ylijäämäkastike pöytään dippailua varten.
Julia Kompin shakshuka
neljälle
2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
2 punaista paprikaa
3 valkosipulinkynttä
1 pieni punainen chili
2 rkl tomaattipyreetä
hyppysellinen savupaprikajauhetta, korianterinsiemeniä ja kuminaa
400 g tomaattimurskaa
2 rkl tuoreita yrttejä, kuten persiljaa tai minttua
mustapippuria
5 tai 6 kananmunaa
100 g fetaa
100 g kikherneitä
50 g mustia oliiveja
1. Kuumenna oliiviöljy suurella, mielellään syvällä paistinpannulla.
2. Lisää silputtu sipuli, valkosipuli ja chili pannulle. Lisää myös tomaattipyree.
3. Lisää savupaprikajauhe, korianterinsiemenet ja kumina.
4. Lisää tomaattimurska.
5. Anna kiehua hieman kasaan ja lisää suola.
6. Lisää kikherneet, oliivit ja feta ja anna kiehua hiljalleen jonkin aikaa.
7. Riko kananmunat kaiken muun päälle. Älä sekoita munia paistoksen joukkoon vaan anna niiden hyytyä paikalleen.
8. Kun munat ovat haluamassasi kypsyydessä, viimeistele ruoka tuoreilla yrteillä ja tarjoile.