Sisu: Ensin lama vei työpaikan, sitten syntyi lapsi, jolle luvattiin vain kahdeksan kuukautta elinaikaa – "Ilman sisua en olisi selvinnyt", Kaisa, 65, sanoo

Sisusta ei ole ollut Kaisalle pelkästään hyötyä. Joskus on myös osattava pyytää apua.

Petra Mustonen

Jo lapsena Kaisa, 65, oli erittäin sisukas.

– Olenkin miettinyt, onko sisu jotakin sellaista, joka on minulla geeneissä, vai onko elämä tehnyt minusta sisukkaan. Oli niin tai näin, ilman sisua en olisi elämäni vaikeimmista ajoista mitenkään selvinnyt.

Kaisalle sisu tarkoittaa etenkin lujaa tahtoa ja periksiantamattomuutta. Hän kuvailee sisua voimaksi, jonka lähdettä on vaikea tunnistaa mutta joka kuitenkin aina tarpeen hetkellä nousee avuksi jostain syvältä sisältä.

Se astuu esiin, kun tunteet kuohahtavat tai kun vaikeassa tilanteessa tarvitaan joku, joka ottaa ohjat.

– Olin lapsena ikäisekseni pienikokoinen. Muistan, kuinka minua koulun liikuntatunneilla ärsytti suunnattomasti, etten kokoni vuoksi pärjännyt pallopeleissä. Pelkäsin, että minua aliarvioitaisiin, joten päihitin sitten kaikki muut hiihdossa ja juoksussa sisun voimalla.

Erityisen hyvin Kaisan mieleen on jäänyt eräs tilanne, joka sattui koulumatkalla. Kaksi vanhempaa lasta oli ottanut hänen pikkuveljensä silmätikukseen, ja kiusaaminen oli kärjistynyt käsirysyksi. Sen nähdessään Kaisa sisuuntui toden teolla.

– En osannut lainkaan pelätä. Juoksin väliin, purin molempia kiusaajia reidestä ja huusin velipojalle, että juokse nyt äkkiä karkuun. Minähän siinä sain selkääni hänen sijastaan. Kotiin kuljin verissä päin mutta tavattoman onnellisena ja ylpeänä.

90-luvulla sisusta tuli yllättäen Kaisan elämän kantava voima, kun elämä heitti eteen monta suurta vastoinkäymistä miltei samanaikaisesti: lama vei Kaisalta työpaikan juuri, kun omakotitalon rakentaminen oli kesken, ja Kaisan toinen lapsi syntyi yllättäen vakavasti sairaana.

– Tytär oli syntyessään aivan veltto ja hengitti ainoastaan yhdellä keuhkon ylälohkolla. Vain silmissä näkyi elämää. Meille kerrottiin, että elinaikaa on odotettavissa korkeintaan kahdeksan kuukautta eikä hän tule koskaan pääsemään sairaalasta kotiin.

Neljään päivään Kaisa ei kyennyt tekemään mitään. Hän istui toivottomana korituolissa eikä oikein ymmärtänyt edes omia ajatuksiaan. Sitten, kello kymmeneltä lauantaiaamuna, hän nousi ylös.

– Totesin esikoistamme hoitamassa olleelle äidilleni, että tätä tilannetta varten elämä on minua valmistanut, joten nyt minä käärin hihat ja alan toimia. Mieheni oli tilanteesta aivan musertunut, joten minun oli otettava ohjat, hän muistelee.

Siitä hetkestä alkaen Kaisa alkoi elää elämäänsä kaksitoista tuntia kerrallaan. Tuon ajan jälkeen hän päätti aina uudestaan, jaksaisiko vielä seuraavat kaksitoista tuntia.

Kuukauden kohdalla hän tuli siihen tulokseen, että koko perhe täytyi saada saman katon alle, ja haki tyttärensä sairaalasta kotiin hoidettavaksi.

– Allekirjoitin paperin, jossa sanottiin, että jos lapsi kuolee kotona, se on minun vastuullani, hän kertoo.

– Opettelin käyttämään tarvittavia laitteita, jumppaamaan lasta ja poistamaan tunnin välein limaa keuhkoista. Katsoin tytärtäni silmiin ja päätin, että kuolemalle en häntä hevillä anna.

Vastoin odotuksia lapsi alkoi toipua. Samalla omakotitalo valmistui ja Kaisa opiskeli uuteen ammattiin, sairaanhoitajaksi. Sisulla oli kuitenkin myös kääntöpuolensa.

– Olin toisinaan liiankin periksiantamaton, en osannut pyytää apua. Kolmen ja puolen vuoden jälkeen olin burnoutin ja masennuksen partaalla. Sisuni vuoksi olin liian ankara sekä itseäni että läheisiäni kohtaan.

Vaikka lapsi jäi henkiin ja arki pikkuhiljaa normalisoitui muutenkin, Kaisa tunsi jatkuvasti olevansa kuin sotaan lähdössä. Parisuhde ajautui avioeron partaalle.

– Muutimme mieheni kanssa eri osoitteisiin. Riiteleminen loppui, mutta yllättäen minusta ei ollutkaan kuin puolikas jäljellä. Puolet rohkeudestani ja sisustani olikin koko ajan tullut kumppanilta. Onneksi löysimme toisemme lopulta uudestaan, Kaisa iloitsee.

Iän ja kokemuksen myötä Kaisa on oppinut säätelemään sisuaan. Elämä on opettanut nöyryyttä: joskus täytyy osata antaa periksi. Viime vuosina Kaisa on jopa tietoisesti välttänyt tilanteita, joissa joutuisi selviämään sisulla.

– Olen käyttänyt sitä elämäni aikana jo aivan tarpeeksi, nyt on nuorempien vuoro. Ei sisu ole sisältäni minnekään hävinnyt, tarvittaessa kaivan sen esille ja menen läpi vaikka sen harmaan kallion. Toivon kuitenkin, ettei sellaista tilannetta enää tule. Sisu vie niin hirveän paljon energiaa.

Kaisan nimi on muutettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut