Työelämän tunnetaitovalmentaja muistuttaa, että työpaikoilla jää valtava potentiaali hyödyntämättä, jos omat ja muiden tunteet mitätöidään.
Miltä sinusta tuntuisi, jos joku olisi sinua varten sataprosenttisesti läsnä?
Tämän kysymyksen työelämän tunnetaitovalmentaja Ira Leppänen, 41, kysyy usein koulutettaviltaan. Vastauksissa tulee poikkeuksetta esille samoja asioita:
Se tuntuisi siltä, että minua arvostetaan ja että minuun luotetaan. Läsnäolo tuntuisi lämpönä kehossa.
– Läsnäolosta on työpaikoilla huutava pula. Sen sijaan, että käytämme valtavasti rahaa kannustinpalkkioihin ja virkistyspäiviin, mitä, jos olisimmekin enemmän läsnä, Leppänen ehdottaa.
Hän ymmärtää, että ehdotus voi herättää vastustusta, sillä hän on itsekin ollut suorituskeskeinen uratykki ja suhtautunut epäillen työpaikalle tuotuihin "piristyskonsultteihin".
Tunteet eivät kiinnostaneet Leppästä nuorempana, eikä hän ymmärtänyt, miten ne varsinkaan työhön olisivat liittyneet.
Olin armoton itselleni ja siksi myös muille. Halusin olla jotakin.
Ira Leppänen
Mutta sitten tapahtui jotakin.
Lapsena ja nuorena Ira – tuolloin sukunimeltään Järvinen – harrasti aktiivisesti alppihiihtoa, erityisesti pujottelua. Hän voitti SM-mitaleja, eteni nuorten maajoukkueeseen ja nuorten MM-kisoihin.
Kun Ira oli 17-vuotias, valmentajaisä halusi lähettää hänet alppilukioon Norjaan. Siinä vaiheessa tytär oli alkanut ajatella myös muita vaihtoehtoja elämälleen.
Virisi käänteentekevä keskustelu.
– Ilmoitin, että minun kilpailuni on kilpailtu ja että haluan keskittyä opiskeluun.
Halusin esimiehenä ymmärtää, mitä heille oikeasti kuuluu.
Lukion jälkeen Leppänen haki opiskelemaan Helsingin kauppakorkeakouluun. Hän visioi itsensä arvostetun asiantuntijaorganisaation esimieheksi.
Pippurista luonnetta leimasi periksiantamattomuus. Nuori opiskelija asetti itselleen tavoitteita ja saavutti ne.
– Olin armoton itselleni ja siksi myös muille. Halusin olla jotakin.
Tulosta tuli. Tuore maisteri eteni urallaan nopeasti pomoksi.
Intuitio kuitenkin viestitti, että jokin ei aivan täsmännyt. Pelkkä omien tavoitteiden asettaminen ei enää riittänytkään.
Halusin esimiehenä ymmärtää, mitä heille oikeasti kuuluu.
Ira Leppänen ymmärsi, että kun tarkoituksena oli saada muut ihmiset työpaikalla kukoistamaan, heidät on ensin opittava tuntemaan. Mutta miten?
Käännekohta tapahtui seitsemän vuotta sitten. Leppänen oli tuolloin projektikonsulttina finanssialan yrityksessä, kun kyseisen yrityksen asiakas pyysi häntä omaan firmaansa töihin.
Asiakas toivoi, että Leppänen perustaisi heille liiketoiminnan kehittämisen yksikön ja ottaisi tehtäväkseen projektikulttuurin luomisen.
Leppänen epäröi. Tätä hän ei ollut suunnittelut, ei ainakaan samaan tapaan kuin aikaisempia käänteitään.
Kun hänelle luvattiin, että hän saa oman tiimin, jonka kanssa voi aloittaa puhtaalta pöydältä, hän päätti kuunnella alitajuntaansa.
Samalla hän päätti kuunnella myös uusien työkavereittensa tarinan.
– Halusin tietää, keitä he ovat, mistä he saavat kicksit ja mikä heitä motivoi. Halusin esimiehenä ymmärtää, mitä heille oikeasti kuuluu.
Leppäsen sydän pamppaili ensimmäisten kahdenkeskisten keskustelujen alla. Mitä jos he pitävät häntä hulluna?
Ihmiset olivat kuitenkin otettuja siitä, että heidän tarinansa kiinnosti tiiminvetäjää.
Eräs pankkimaailmassa 30 vuotta työskennellyt ihminen tuli halaamaan Leppästä jälkeenpäin.
Nykyiseen työhönsä Leppänen ajautui esimiehen tunnetaitoja käsittelevän koulutuksen kautta. Koulutus vahvisti sitä, mitä hän oli ajatellutkin: tunteilla, kohtaamisilla ja vuorovaikutuksella on työelämässä valtava vaikutus.
Ne vaikuttavat hyvinvointiin ja siten työn tulokseen.
Koulutuksen päätyttyä hän soitti kouluttajalle – nykyiselle yhtiökumppanilleen – ja sanoi, että yksi asia jäi sanomatta: tulen teille töihin.
Siitä asti Leppänen on toiminut työelämän tunnetaitovalmentajana. Muutos edellytti yrittäjäksi heittäytymistä, eikä se ollut vasta eronneelle, kahden lapsen äidille helppo päätös.
– Moni varoitteli, että älä lähde turvallisesta työpaikasta. Kiitin mielipiteestä ja sanoin itseni irti.
Leppänen ei ole katunut päätöstään. Hän nauttii työstään, jossa saa olla auttamassa johtajia hyödyntämään yrityksensä potentiaalin.
– Se on työtä, jota pystyn tekemään koko sydämelläni.
Leppänen innostuu edelleen helposti ja rakastaa vauhtia. Sitä riittää uusioperheessä, jossa on yhteensä neljä 7–13-vuotiasta lasta.
Nykyisen miehensä kanssa Leppänen viettää syyskuussa yksivuotishääpäiväänsä.
Kun nuoruudenystävät tapaavat Leppäsen, he ovat panneet merkille muutoksen: hän on seesteisempi kuin ennen.
– Luulen, että olen omassa mittakaavassani löytänyt rauhan.
Hyvä kohtelu on tärkeämpää kuin kalvosulkeiset
Kun opimme ymmärtämään ihmisten tunteita ja tarpeita, löydämme myös parempia keinoja lisätä hyvinvointia ja tuottavuutta työpaikoilla.
Erityisen tärkeää tunteiden tiedostaminen on poikkeusaikoina, sanoo Ira Leppänen. Tunteet ovat tietoa, ja tiedolla saa tulosta aikaan, hän viestittää.
– Kun työntekijöiltä jälkeenpäin kysytään, miltä työnteko kriisin keskellä sujui, mieleen eivät ole jääneet powerpointit vaan se, miten heitä on kohdeltu.
Leppänen muistuttaa, että tutkimusten mukaan esimerkiksi WTC-iskujen jälkeen ne yritykset, joissa oltiin kiinnostuneita työntekijöiden perheistä ja heidän pärjäämisestään, selviytyivät lopulta taloudellisesti paremmin kun ne, joissa jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tutkimusten mukaan tyytyväinen työntekijä on 40 prosenttia tuottavampi kuin tyytymätön. Pitkällä aikavälillä niiden yritysten, joissa on korkea työtyytyväisyys, pörssituotot ovat jopa 184 prosenttia paremmat kuin kilpailijalla.
– Kuka vielä sanoo, että tunteet ovat huuhaata? Leppänen kysyy.
Leppänen on yhdessä Jarkko Rantasen ja Heikki Kankaanpään kanssa kirjoittanut kirjan Johda tunneilmastoa.
Kirja muistuttaa, että kalliit investoinnit ja strategiapalaverit valuvat hukkaan, jos firmassa ei ymmärretä tunteiden vaikutusta ihmisiin ja siten organisaation tulokseen. Kirja tarjoaa myös keinoja toimintatapojen muuttamiseen.
Leppänen rohkaisee esimiehiä tiedostamaan ensin omat tunteensa ja miettimään, miten ne vaikuttavat päätöksentekokykyyn ja vuorovaikutukseen. Sen jälkeen esimies voi valita, mitä tunteillaan tekee. Näyttääkö hän ne ja toimiiko silti fiksusti?
– Sitten voi suunnata katseensa työpaikan muihin ihmisiin.
Leppäsen mielestä asiantuntijuus rakentuu siitä, että näyttää tunteensa. Se tekee esimiehestäkin inhimillisen.
– On mahdollista olla samaan aikaan jämäkkä ja empaattinen. Pahinta on välinpitämättömyys.