Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sotahistoria | Uusi tutkimus murskaa myytin: Evakkoja asutettiin sittenkin myös ruotsinkielisille alueille

Kielipykälä ei johtanut evakoiden epätasaiseen asuttamiseen.

Evakoita asutettiin myös ruotsin- ja kaksikielisiin kuntiin, vaikka toisin usein edelleen väitetään. Evakot Suomen ruotsinkielisillä alueilla -tutkimushankkeessa selvitetään parhaillaan jatkosodan ajan evakuointeja 1950-luvun alkuun saakka.

– Erilaisissa yleisesityksissä, kuten Suomen maatalouden historia -kirjassa, kerrottiin vielä 2000-luvun alussa, että erillinen kielipykälä olisi estänyt asuttamasta evakkoja ruotsinkielisiin kuntiin. Tämä ei pidä paikkaansa, tutkija Riku Kauhanen Turun yliopistosta toteaa.

Toisen maailmansodan seurauksena Karjalasta ja muilta menetetyiltä alueilta evakuoitiin noin 420 000 asukasta, joille piti löytää uusi koti.

Eduskunta säätikin maanhankintalain, jolla taattiin sekä evakoille että rintamamiehille uudet pientilat jo olemassa olevilta viljelmiltä. Pääasiassa maata luovuttivat valtio, kunnat, seurakunnat, harrastelijaviljelijät ja yhtiöt. Varsinaiselta maanviljelijäväestöltä maata otettiin vasta, kun muita vaihtoehtoja ei alueilla ollut.

Lakiin kirjattu kielipykälä herätti närää. Sen mukaan ruotsinkielisten ja kaksikielisten seutujen pitäjien kielisuhteet saisivat muuttua enintään kaksi prosenttiyksikköä sotia edeltävästä ajasta.

Kielipykälän vuoksi arviolta yli 10 000 evakkoa jäi sijoittamatta Etelä-Suomen ruotsin- ja kaksikielisiin kuntiin, vaikka asutustoimintaan kelpaavaa maata olisi ollut.

Yllättävän harva mainitsi, että olisi pitänyt päästä juuri suomenkieliseen kuntaan.

Riku Kauhanen

Pykälän seurauksena onkin elänyt sitkeästi käsitys, että evakkoja ei ruotsinkielisille paikkakunnille päätynyt. Vuoden 1946 sijoitussuunnitelma kuitenkin kertoo, että pelkästään Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ruotsin- ja kaksikielisiin kuntiin piti sijoittaa 7 460 henkeä.

Kauhasen mukaan joillakin pääosin ruotsinkielisillä paikkakunnilla evakot otettiin vastaan vieläpä erittäin lämpimästi. Tämä käy ilmi jatkosodan jälkeen perustetusta Koiviston Viesti -lehdestä, joka toimi evakoiden kuulumisten kertojana.

– Esimerkiksi Nauvossa evakkoihin suhtauduttiin erittäin myönteisesti, Kauhanen mainitsee.

Kielipykälän sijaan evakoiden epätasaiselle asettumiselle eri alueille olikin muita syitä. Esimerkiksi Pohjanmaalla tilat olivat usein niin pieniä, että niitä ei voinut enää lohkoa. Moni ruotsinkielinen rannikkokuntakaan ei soveltunut asuttamiseen.

– Muun muassa Koivistolta, Säkkijärveltä ja Terijoelta evakuoitiin paljon kalastajia. Heille etsittiin paikkoja, joihin he voisivat perustaa kalastustiloja. Monet rannikkokunnat olivat sellaisia, etteivät kalastajat olisi niistä voinut saada elantoaan. Yllättävän harva mainitsi, että olisi pitänyt päästä juuri suomenkieliseen kuntaan.

Ruotsinkieliset kunnat olivat myös pienempiä pinta-alaltaan ja asukasluvultaan. Kaksikielisissä kunnissa oli enemmän työpaikkoja ja vuokra-asuntoja. Niihin päätyikin suomenkielistä siirtoväkeä usein huomattavasti suunniteltua enemmän.

Kauhasen mukaan evakkojen haluun hakeutua tiettyihin paikkoihin vaikuttivat etenkin sukulaisuussuhteet. Koivistolta evakuoidut halusivat luonnollisesti sinne, missä olivat muutkin koivistolaiset.

– Ensin katsottiin sitä, missä ovat ystävät ja perhe. Sitten mietittiin toimeentulomahdollisuuksia, kuten onko kunnassa palkkatyömahdollisuutta, jos tilallisuus ei olekaan kannattavaa, Kauhanen kertoo.

Joissakin tapauksissa evakot muodostivatkin yhteisöjä yllättäviin paikkoihin. Esimerkiksi nykyisin Kemiönsaareen kuuluvalle Taalintehtaalle muodostui tiivis värtsiläläisyhteisö.

– Jatkosodan rauhanteon jälkeen värtsiläläisten sadan hengen yhteisö muutti paikkakunnalle tehtaaseen töihin. Samoin Terijoelta sijoittui paljon kalastajia muutamaan Uudenmaan pieneen kuntaan.

Kaikissa paikoissa evakkojen vastaanotto ei ollut lämmin, ja sijoittamisongelman pitkittyminen nostatti myös tunteita. Esimerkiksi nykyisin Kemiönsaareen kuuluvan pienen Västanfjärdin kunnan asukkaista evakkoja oli ennen tasaussiirtoja neljännes. Tilalliset olivatkin huolissaan tilojensa pilkkomisesta.

Joissain Varsinais-Suomen kunnissa käynnistettiin myös kirjekampanjoita, joilla vastustettiin maanhankintalakia ja evakkojen lyhytaikaistakin majoittamista.

– Kaikkien ei ollut helppoa hyväksyä lakia ja siirtoväen majoittamista. Jotkut täysihoitolan omistajat saattoivat esimerkiksi yrittää häätää evakot ja pyrkivät vuokraamaan huoneita kesäksi varakkaille kaupunkilaisille, Kauhanen selvittää.

Kaikkiaan maanhankintalain myötä uuden maan hakijoita oli 250 000, joista viidennes oli siirtoväkeä. Suomeen olikin 1950-luvun loppupuolelle tultaessa lain nojalla perustettu 100 000 tilaa.