Purkkituote voi olla makunsa puolesta jopa tuoretta parempi vaihtoehto.
Pääsiäinen on säilykehedelmien sesonkiaikaa, ja varsinkin purkkipersikat ovat tuttu näky pääsiäispöydässä.
Säilykehedelmien suosio juuri pääsiäisen aikaan näkyy sekä Keskon että S-ryhmän kaupoissa.
S-ryhmästä kerrotaan, että melkein kolmasosa, 29 prosenttia, purkkipersikoiden koko vuoden myynnistä tehdään pääsiäissesonkina.
Korona-aika on nostanut säilykehedelmät uuteen arvoon, kun ihmiset hankkivat kaappeihinsa pitkään säilyviä elintarvikkeita.
Ennen koronapandemian alkua säilykehedelmien myynti oli laskusuuntaista sekä Keskon että S-ryhmän mukaan. Korona muutti kuitenkin tilastojen suunnan.
Viime vuonna hedelmäsäilykkeitä myytiin S-ryhmässä 13 prosenttia edellisvuotta enemmän.
K-ryhmästä kerrotaan, että suosituimman hedelmäsäilykkeen eli purkkiananaksen myynti kasvoi viime vuonna 13 prosenttia.
Purkitettuja persikoita K-ryhmän kaupat myivät viime vuonna 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Korona auttoi kääntämään jopa trendeistä ulos pudonneen hedelmäsalaattisäilykkeen myynnin 12 prosenttia edellisvuotta suuremmaksi.
Purkkihedelmiä ei pandemia-ajan ulkopuolellakaan kannata väheksyä.
Varsinkin tuoreiden hedelmien parhaan satokauden ulkopuolella purkkituote voi makunsa puolesta olla jopa tuoretta parempi vaihtoehto.
Säilötyt hedelmät sopivat hyvin esimerkiksi leivonnaisin ja jälkiruokiin.
Tämän vuoden pääsiäispöydässä voi tarjoilla vaikkapa rennon, pellille kasattavan galette-piirakan. Galeten täytteeksi sopivat monenlaiset purkkihedelmät, mutta persikka on klassinen vaihtoehto.
Laseihin koottavat sitrusjuustokakut puolestaan ovat näppärä ja helppo jälkiruoka. Koska lasi pitää täytteen paikoillaan, ei liivatetta tarvita.
Lastenkin kanssa helppo leivonnainen on brownie. Vaihtelua perinteiseen suklaaleivokseen saa upottamalla taikinaan säilykepäärynöitä.

Persikka-galette
8 annosta
Taikinaan:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,25 dl kylmää vettä
Täytteeseen:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk (á 410/230 g) persikanpuolikkaita
2 rkl mantelilastuja
1 kananmuna voiteluun
1. Nypi taikinaa varten kylmä voi, vehnäkauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri murumaiseksi. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun tai laita muovipussiin ja anna tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.
2. Sekoita täytettä varten kulhossa tuorejuusto, rahka, sokeri ja vaniljasokeri.
3. Kaulitse taikina pyöreäksi levyksi leivinpaperin päälle.
4. Levitä taikinan päälle tuorejuusto-rahkaseos siten, että reunoille jää tyhjää noin 5 cm:n verran (nämä reunat taitetaan lopuksi piirakan päälle).
5. Halkaise persikanpuolikkaat pitkittäin ja asettele tuorejuustoseoksen päälle.
6. Taita taikinan ulkoreunat piirakan päälle siten, että ne muodostavat piirakalle reunan.
7. Voitele taikinareunat kananmunalla ja ripottele piirakan päälle mantelilastut.
8. Paista 225 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua.

Sitrusjuustokakut laseihin
6 annosta
100 g digestivekeksejä
25 g voita
2 dl kuohu- tai vispikermaa
250 g mascarponea
0,5 dl sokeria
2 rkl lemon curd -tahnaa
1 sitruunan kuori raastettuna
1 prk (á 300/175 g) mandariinilohkoja
1. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon.
2. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon mascarpone ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on melko jämäkkää.
3. Lisää kerma-mascarponevaahdon joukkoon sokeri, lemon curd ja sitruunankuoriraaste. Sekoita tasaiseksi.
4. Lusikoi keksimuru lasien tai jälkiruokakulhojen pohjalle. Jaa vaahto tasaisesti laseihin keksinmurun päälle. Huomaa, että reseptissä ei ole liivatetta, joten annokset täytyy koota suoraan tarjoiluastioihin.
5. Asettele mandariinilohkot annosten päälle ja tarjoile.
Gluteenittomat päärynäbrowniet
10 annosta
150 g voita
0,75 dl kaakaojauhetta
1,25 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, kuten Semperin Finmixiä (jos leivonnaisten ei tarvitse olla gluteenittomia, voit käyttää vehnäjauhoja)
3 kananmunaa
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g tummaa suklaata
1 prk (á 410/230 g) päärynänpuolikkaita
1. Sulata voi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja jauhot.
2. Vaahdota munat ja sokerit jämäkäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt voi-jauhoseos ja leivinjauhe.
3. Rouhi suklaa ja kääntele mukaan taikinaan.
4. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun neliskanttiseen kakkuvuokaan (noin 30 x 30 cm).
5. Halkaisen päärynänpuolikkaat pitkittäin ja asettele taikinan päälle.
6. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Jäähdytä ennen kuin palastelet brownien.