Ajassa | Vilpitön auttamisen halu on lisääntynyt, ja se liikuttaa, sanovat MS-tautia sairastavat Silja Kerttula, 51, ja Janne Harjula, 47 – "Tuntuu, että ihmiset näkevät toisensa nykyään paremmin kuin ennen"

Auttamisen halu ja ihmisten hyväsydämisyys ovat lisääntyneet koronan aikana, sanovat Silja Kerttula, 51, ja Janne Harjula, 47.

He sairastavat keskushermostoon vaikuttavaa MS-tautia ja tarvitsevat sekä toistensa että muiden ihmisten apua päivittäin. Kerttula liikkuu sähköpyörätuolilla ja Harjula tavallisella pyörätuolilla.

Kuluneen vuoden aikana auttavia käsiä on heidän mukaansa ollut tarjolla tavallista enemmän.

– Aistin, että auttamisen halu on todella vilpitöntä. Se liikuttaa ja tekee minut erityisen onnelliseksi, Silja Kerttula sanoo.

Muiden avuliaisuus näkyy aina, kun kouvolalaispariskunta lähtee pyörätuoleineen liikenteeseen. Jos jompikumpi jumittaa ylämäessä, tuntemattomatkin jarruttavat kohdalla ja kysyvät, kelpaako apu.

Kavereilta tulee usein viestejä, joissa tiedustellaan, tarvitseeko pariskunta esimerkiksi kaupasta jotakin. Talvella naapurit tekivät pyytämättä lumityöt, jotta pyörätuoleilla oli helpompi liikkua.

Jos joku haluaa puskea minut mäen päälle, niin annan tehdä niin. Turha yrittää aina itse hampaat irvessä.

Janne Harjula

Kerttulasta ja Harjulasta tuntuu vahvasti siltä, että ihmiset näkevät toisensa paremmin kuin ennen. Koronasta on siis seurannut jotakin hyvää, he sanovat.

– Olemme kyllä muutenkin sellainen parivaljakko, että meidät huomataan, Kerttula sanoo ja nauraa.

Hän tietää, että jos heitä ei näkyisi vähään aikaan lähikaupassa, joku varmasti panisi sen merkille.

– Kerrankin eräs ihminen sanoi, että voi, siinähän te olette, olen kaivannut teitä.

Kauppareissut kestävät usein pitkään, sillä juttukavereita ja kuulumisten kyselijöitä on paljon.

Kerttula ja Harjula tapasivat toisensa pian kuusi vuotta sitten Kela-taksissa matkalla kuntoutukseen. Vuoden kuluttua he muuttivat yhteen, ja kahden vuoden kuluttua he menivät naimisiin.

– Joka päivä on juhlapäivä, Janne Harjula sanoo ja väläyttää leveän hymyn vaimolleen.

Hän on puolisonsa omaishoitaja ja huolehtii siihen, että tämä pääsee sänkyyn, vessaan ja pyörätuoliin ja saa muut askareet hoidettua. Heidän kotonaan käy myös avustaja.

Sitten kun -elämä on Kerttulalle ja Harjulalle vierasta. He harjoittavat tietoista läsnäoloa ja imevät joka aamu itseensä luonnon rauhaa, ääniä ja tuoksuja.

– Se maadoittaa meidät tähän päivään, Harjula sanoo.

Unelmat ja haaveet kannatta Kerttulan mukaan pyrkiä toteuttamaan heti.

– Itsekin mietin joskus, että sitten kun olen eläkkeelle, alan tehdä käsitöitä. Nyt olen eläkkeellä, mutta en pysty tekemään käsitöitä. Ei siis kannata odottaa, hän sanoo.

Janne Harjulalle on ollut aikaisemmin vaikea ottaa apua vastaan. Hän on entinen huippu-urheilija, joka sairastui MS-tautiin 25-vuotiaana. Hän pelasi tuolloin laitahyökkääjänä jääkiekkoseura KooKoossa.

Taustansa vuoksi Harjulalle on jäänyt vahva halu osoittaa, että hän pärjää ilman apua.

– On ollut hienoa huomata, että nykyisin Janne osaa ottaa apua vastaan, psykiatrisen sairaanhoitajan työstä eläkkeelle jäänyt Kerttula sanoo.

Harjula myöntää nyt oivaltaneensa, että myös avun antaminen – ei vain saaminen – tuntuu hyvältä ja lisää onnellisuutta.

– Jos joku haluaa puskea minut mäen päälle, niin annan tehdä niin. Turha yrittää aina itse hampaat irvessä.

Auttamisen halu elää vahvana myös Kerttulassa ja Harjulassa. He eivät voi tehdä muille pihatöitä tai toimia kauppa-apulaisina, mutta he voivat pysähtyä kuuntelemaan.

– Mitään sen arvokkaampaa ei ole kuin aika, ja sitä voimme antaa, Kerttula sanoo.

Hän kuvailee heidän löytäneen elämäänsä rauhan ja toivoo, että muutkin löytävät. Heillä ei ole kiire mihinkään.