Kun pyristelee eroon minäkeskeisyydestä ja kysyy keskustelukumppanilta tarkentavia kysymyksiä, tieto lisääntyy.
Psykologi Hanna Siefen kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Uteliaisuuden taito – kun oppiminen on tietämistä tärkeämpää siitä, kuinka kuka tahansa voi raivata tieltään oppimisen esteitä.
Hanna Siefen, miten määrittelet uteliaisuuden?
– Uteliaisuus on halua oppia uutta. Se on aliarvostettu ja alihyödynnetty luonnonvara. Hienoa on se, että oppimisen tiellä uteliaisuus itsessään kantaa jo pitkälle. Ei tarvitse olla huikeita vuorovaikutustaitoja, riittää, kun kehittää uteliaisuuden taitoa. Kaikki muu seuraa perässä.
Onko uteliaisuus persoonallisuuden piirre?
– Uteliaisuus on käyttäytymismalli, ei ainoastaan persoonallisuuden piirre. Siksi siihen voi vaikuttaa.
– Toki voi ajatella, että jos on persoonallisuudeltaan avoin uusille kokemuksille, on todennäköisesti myös aika utelias. Jos sen sijaan helposti stressaantuu uusista asioista, se voi olla haaste uteliaisuudelle.
Kun joku kysyy sinulta lisäkysymyksiä, se osoittaa, että hän on kuunnellut.
Hanna Siefen
Miksi aina ei jaksa olla utelias ja oppimishaluinen?
– Joskus elämässä on kriisi tai paljon muuta ajateltavaa. Silloin aivot kohdistavat kiinnostuksen niihin asioihin, joihin sillä hetkellä on tarkoituksenmukaista keskittyä. Aina ei siis ole energiaa olla oppimishaluinen. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat elämän aikana.
Miksi sana utelias herättää myös kielteisiä mielleyhtymiä?
– On olemassa sekä hyvää että huonoa uteliaisuutta. Joku voi selata loputtomiin somefiidiä tai availla klikkiotsikoita, toinen kysellä kaverin parisuhdeasioista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät palvele kaveria, vaan omaa uteliaisuutta.
– Hyvä uteliaisuus on itsensä altistamista uusille ajatuksille ja vaikutteille. Se tuo elämään oppimisen iloa. Onkin tunnistettava, milloin uteliaisuuttaan kannattaa seurata ja milloin ei.
Kirjoitat heräävästä ja sinnikkäästä uteliaisuudesta. Miten ne eroavat toisistaan?
– Heräävä uteliaisuus on arkista ja pintapuolista, sinnikäs uteliaisuus syventää tietoa jostakin asiasta. Jotkut haluavat syventyä vain yhteen elämän osa-alueeseen, toisia kiinnostavat monet asiat.
– Uteliaisuutta kuvataan toisinaan T-mallilla, jossa T:n hattu edustaa heräävää uteliaisuutta. Se levittäytyy laajalle mutta ei mene syvälle. T:n pystyviiva puolestaan edustaa sinnikästä, syvälle menevää uteliaisuutta. Molemmat ovat hyödyllisiä uteliaisuuden muotoja.
Onko uteliaisuudelle tässä ajassa erityisen paljon tilausta?
– Missä ajassa vain tarvitaan uteliaisuutta, sillä kaikki muuttuu koko ajan: maailma, tieto, ympäristö, välineet ja työ. Jos ennen oli mahdollista ajatella olevansa jonkin asian asiantuntija, se ei enää päde. Siksi nykyajan työelämässä ei ole muita vaihtoehtoja kuin olla utelias.
Pitääkö tässä nyt kaikkien muiden vaatimusten lisäksi vielä olla uteliaskin? Mitä sanot tällaisesta ajatuksesta?
– Uteliaisuudesta ei saa tulla rasitetta. On kysyttävä itseltään, millä tavalla uteliaisuus palvelee minulle tärkeitä asioita ja mitä asiaa kohtaan haluan olla utelias. On ihmisiä, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita lähes kaikesta ja sanovat kaikkeen joo. Silloin palloja voi yhtäkkiä olla ilmassa vähän liikaakin.
Mitä esteitä uteliaisuudelle voi olla?
– Ihminen uskoo omaan mielipiteeseensä ja etsii sille vahvistajaa, ei ravistelijaa. Mieli ei helposti luovu siitä, mitä on oppinut, ja siksi samanmielisten ihmisen kanssa on kiva jutella. Tätä voi kutsua laiskan mielen dilemmaksi. Säästäähän siinä energiaa, kun ei tarvitse kyseenalaistaa tai perustella omaa mielipidettään. Tämä ilmiö näkyy hyvin sosiaalisessa mediassa.
– Ihminen joutuu valitsemaan, minkä tarpeen pohjalta milloinkin toimii. Jos on voimakas turvallisuuden kaipuu ja laumassa pysymisen tarve, ei ehkä kehtaa olla utelias. Pelottaa kysyä esimerkiksi neuvoa tai sanoa mielipiteensä.
– Oppiminen tarkoittaa aina oman keskeneräisyytensä näyttämistä. Häpeän pelko on suuri – ja häpeä on sosiaalista kipua.
Kirjoitat kirjassasi arkisesta uteliaisuudesta. Mitä se on?
– Arkinen uteliaisuus ulottuu asiantuntemukseen, itsetuntemukseen ja toisen ihmisen tuntemukseen. Kun on kiinnostunut toisesta ihmisestä, se näkyy siten, että häneltä kysellään lisää. Ei ainoastaan kuunnella vastausta ja mietitä samaan aikaan, mitä itse aikoo seuraavaksi sanoa. Tämä vaatii minäkeskeisyydestä irrottautumista.
– Kirjassani pohdin sitä, miten yhdistää asiantuntemus itsetuntemukseen. Jos kehittää vain asiantuntemustaan ja samalla tavoittelee täydellisyyttä, saattaa ahdistua, jos saa vaikkapa huonoa palautetta työstään. Siksi kannattaa olla utelias myös sen suhteen, miten voi ymmärtää ja kehittää itseään ihmisenä.
Miten itse osoitat uteliaisuutta muita ihmisiä kohtaan?
– Hyvä kysymys! Kun oikein sytyn jostakin, kuten nyt kirjastani, helmasyntini on minäkeskeisyys. Pitäisi malttaa keskittyä enemmän.
– Psykologina olen tietysti oppinut osoittamaan kiinnostusta kuuntelemalla ja kysymällä tarkentavia kysymyksiä. Olen huomannut, että vaikka ei alun perin olisi kiinnostunut vaikkapa jonkun ammatista, siitä tulee kiinnostava, kun kyselee siitä konkreettisia kysymyksiä.
– Yksinkertainen tapa on lisätä omaan puheeseen tai ajatteluun konditionaaleja: Mitä jos asia olisikin niin? Mitä tämä voisi tarkoittaa?
Miksi innokkaasti kyselevä ihminen on usein haluttua seuraa?
– Ihmiset rakastavat puhua itsestään. Se selittyy tarpeella tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Kun joku kysyy sinulta lisäkysymyksiä, se osoittaa, että hän on kuunnellut. Tulee tärkeä olo.