Fibromyalgiadiagnoosi oli Annukka Vauhkoselle helpotus. Vuosia jatkuneet oireet saivat selityksen, ja diagnoosi auttoi suorittajaa suhtautumaan itseensä lempeämmin.
Sairaus, jonka harva tuntee nimeltä. Oireetkin ovat moninaisia ja hyvin yksilöllisiä.
Annukka Vauhkonen, 30, on nyt vuoden verran totutellut elämään fibromyalgiadiagnoosin kanssa. Helppoa se ei ole ollut.
– Minulla on ollut pitkään jatkunutta ahdistusta ja uniongelmia, samoin voimakkaita selkäkipuja ja aivosumua. Puheentuotto voi yllättäen hidastua, ja tulee valtava väsymys, kuvailee Vauhkonen sairautensa oireita.
Häntä harmittaakin, että fibromyalgiaan liitetään myös luulosairauden leima. Näin, vaikka fibromyalgia on reuman tapaan todettu keskushermostoperäiseksi sairaudeksi.
– On turhauttavaa ja tuntuu tosi raskaalta, kun ihmiset tarvitsevat vakuuttelua. Jos oireita ei näe, niin sairautta tuntuu olevan vaikea ymmärtää.
Vauhkonen kulki pitkän tien diagnoosin saamiseen. Hän oli perinteinen suorittajatyyppi. Hän teki työnsä antaumuksella, ja juoksuharrastus ja muu urheileminen oli tulosorientoitunutta.
Vertaan itseäni rikkinäiseen älypuhelimeen, jossa on akkua 30 prosenttia, eikä se lataudu täyteen.
Annukka Vauhkonen
Syksyllä 2019 hän sai uupumus- ja ylikuntodiagnoosin.
– Se oli raju isku, kun lääkäri totesi tilanteen olevan vakava. Minulle annettiin vähintään puolen vuoden urheilukielto. Sairauslomalle en malttanut tietenkään jäädä.
Juokseminen oli ollut Vauhkoselle intohimo. Sen lopettaminen toi jo aiemmin alkaneen unettomuuden seuraksi kovat selkäkivut. Välillä pelkkä istuminenkin saattoi aiheuttaa huimausta, ja Vauhkosen oli pakko mennä lattialle makaamaan.
Vauhkonen jäi lopulta osasairauslomalle, mutta suorittaja jatkoi suorittamista. Hän yritti tehdä kokopäivätyötä puolella työajalla. Vointihan ei siitä parantunut. Vauhkonen kärsi toistuvista influenssoista ja söi antibioottikuurin toisensa jälkeen.
– Lopulta olin päätymässä sairaalassa osastolle. Ajatukseni oli vielä sinäkin päivänä, että menen illalla työpaikan pikkujouluihin.
Silloin Vauhkonen soitti ystävälleen, että nyt olisi apu tarpeen. Omin jaloin hän ei tällä kertaa pääse kotiin.
Sairauslomasta tuli keväällä kokopäiväinen, ja Annukka Vauhkonen teki ison päätöksen. Hän muutti kaupunkikodistaan Turusta Kemiönsaarelle. Siellä hänen vanhempiensa tontilla oli pieni asuttamaton torppa.
– Isä sitä ehdotti, ja päätös oli nopea. Olen opetellut luottamaan intuitioon. Tuntui, että menen oikeaa kohti.
Saaren rauha oli hyväksi. Vaikka torppa oli alkeellinen – vailla juoksevaa vettä ja muita mukavuuksia –, se auttoi pysähtymisessä.
– Muuttoprosessi oli käänteentekevä. Usein mietin, että mikä olisi terveydentilani, jos olisin jäänyt kaupunkiin ja vielä korona-aikana.
Vaikka luonto ja saaren tyhjyys auttoivat pysähtymisessä, ei Vauhkosen vointi vieläkään kohentunut. Hän pääsi fysiatrille, mutta magneettikuvien perusteella hän oli terve. Elämää jatkettiin jumppaohjeiden kanssa.
Keho ei kuitenkaan urheiluun taipunut. Kovaan rääkkiin tottunut Vauhkonen ei kyennyt tekemään edes yksinkertaisia vatsalihasliikkeitä.
Lopulta hän päätti jäädä opintovapaalle. Vauhkonen opiskeli avoimessa yliopistossa psykologiaa ja luovaa kirjoittamista, mutta oireet eivät vain jättäneet rauhaan.
Loppuvuodesta 2020 hän hakeutui jälleen lääkärin pakeille ja sai kipukynnystä nostavaa lääkitystä. Vauhkosen tilanteeseen paremmin perehdyttyään lääkäri arveli hänen sairastavan fibromyalgiaa.
Vauhkonen ei ollut sairaudesta kuullutkaan. Niinpä hän hankki käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon. Maaliskuussa hän pääsi viimein reumatologin vastaanotolle. Siellä diagnoosi varmistui.
Palaset loksahtelivat paikoilleen, sillä Vauhkonen oli kärsinyt jo teini-ikäisenä kovista kivuista pelatessaan lentopalloa.
Usein fibromyalgian laukaisee kroonistunut kiputila tai pitkäkestoinen stressi. Nyt ongelmaksi muodostui, että Vauhkosen uuvuttua hänelle määrättiin täydellinen urheilukielto.
– Urheilu on yleensä paras lääke fibromyalgiaan. Kun sain urheilukiellon, oireet räjähtivät.
Diagnoosi oli lopulta helpotus. Toisaalta se pakotti miettimään, että elämä muuttuu nyt aika tavalla.
Vauhkosen mieleen nousi paljon kysymyksiä. Voiko hän joskus vielä perustaa perheen nykyisillä voimavaroillaan? Voiko hän jatkaa saaressa asumista? Miten tuleva työssäkäynti onnistuu?
Vauhkonen uskoo, että ajan kanssa kysymyksiin löytyy vastaus. Nyt pitää vain huolehtia omasta jaksamisesta.
– Olen käynyt terapiassa ja miettinyt paljon sitä, mikä minulle on tärkeää ja mikä taas ei. Olen ennen ollut itselleni tosi ankara ja näytellyt ulospäin mallikasta, hän miettii.
Vauhkonen kertoo tehneensä aiemmin elämässään isoja ratkaisuja, kuten muuttanut unelmatyön perässä Helsinkiin. Nyt jälkikäteen hän on miettinyt, ovatko unelmat olleet omannäköisiä.
– Ehkä olen ohjautunut ulkoapäin ja miettinyt, miltä asiat näyttävät. Nyt olen oppinut paremmin tiedostamaan ja hyväksymään omia tunteitani. Aiemmin ahdistuessani lähdin kovalle lenkille.
Vauhkonen sanookin oppineensa tervettä itsekkyyttä ja myös yksinoloa.
– Ennen koin yksinolon yksinäisyytenä. Nyt siitä on tullut voimavara. Minulla ei ole painetta tai pakottavaa tarvetta esimerkiksi parisuhteeseen, vaan minulla on hyvä olo itseni kanssa.
Vauhkonen palasi vuoden alussa työhönsä teatteriin. Vielä on liian aikaista tietää, miten paluu työelämään sujuu.
Nyt hänellä on diagnoosi ja keinoja hoitaa sairauttaan. Toisaalta fibromyalgia on sairaus, jossa vointi voi milloin tahansa heikentyä.
– Vertaan itseäni rikkinäiseen älypuhelimeen, jossa on akkua 30 prosenttia, eikä se lataudu täyteen. Akun meneminen punaiselle voi tapahtua yllättäen.
Vauhkonen hoitaa itseään joogalla, kylmäuinnilla ja hengitysharjoituksilla. Nyt hoitamiseen tulee olemaan vähemmän aikaa, kun työmatkat saaresta vievät päivästä kaksi tuntia.
Vauhkonen on kuitenkin opetellut elämään sairautensa kanssa. Hän pitää aiheesta myös Lempeämpi minä -blogia ja kirjoittaa sosiaaliseen mediaan. Kirjoittaminen on ollut toipumisen kannalta hyvin tärkeää.
– Sen avulla olen löytänyt sisäisen ääneni ja saanut vertaistukea. Se myös auttaa ja inspiroi muita, mikä on minulle tosi tärkeää, hän muistuttaa.