Pitkän tasaisen kauden jälkeen Merja huomasi, että hänen tyttärensä tila alkoi huonontua.
Tutut ennusmerkit saivat Merjan huolestumaan täysi-ikäisestä lapsestaan viikko viikolta enemmän. Entä jos hän on taas psykoosissa?
Merja ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään eikä kertoa asuinpaikkakuntaansa aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
Seuraavat kuukaudet perheen elämä pyöri huolen ja hoitoonsaamisyritysten ympärillä.
Merja kertoo, ettei jo omillaan asuva tytär enää ilmestynyt työpaikalle eikä päästänyt läheisiä asuntoonsa.
Postilaatikko tulvi maksamattomia laskuja.
Osaan jo suhtautua vaikeisiin asioihin. Silti välillä tuntuu, etten enää jaksa.
Merja
Merja pelkäsi, että tytär tekisi itselleen jotakin.
Tytär ei halunnut hoitoa, ja Merja joutui huomaamaan, ettei auttamiskeinoja juuri ole.
Hän oli vakuuttunut siitä, että tyttären pitäisi päästä ainakin hoidon tarpeen arvioon.
Tytär kävikin päivystyksessä ambulanssilla, terveyskeskuslääkärin lähetteellä.
Sen jälkeen oli hiljaista.
Monet ensipsykoosista toipuneet ovat toivoneet jälkikäteen, että omaiset olisi otettu prosessiin mukaan paremmin.
Minna Kallunki
Merja ei tiennyt, onko hänen lapsensa otettu psykiatrian osastolle. Siellä häntä oli aiemminkin hoidettu.
– Sairaanhoitajat eivät voineet kertoa mitään. Olin todella huolissani.
Tytär löytyi asunnostaan.
Huoli kasvoi kasvamistaan. Merja jatkoi yrittämistä, kunnes ei enää jaksanut.
Terveysasemalta Merja ohjattiin soittamaan hätäkeskukseen.
– Hätäkeskuksesta käskettiin soittaa päivystykseen ja päivystyksestä sanottiin, että soita hätäkeskukseen.
Sieltä kaikki lähtisi taas liikkeelle, ja tyttären saattaisi saada psykiatriseen arvioon.
Tytär ei halunnut lähteä kotoaan, eivätkä tahdonvastaiseen arviointiin lähettämisen kriteerit täyttyneet.
– Lääkäri teki arvion ensihoitajien kertoman perusteella. Voiko lääkäri sanoa puhelimessa, ettei potilaalla ole harhoja tai hän ei ole itsetuhoinen, kun ei ole nähnyt häntä lainkaan? Pitääkö odottaa, että ihminen tekee itselleen jotakin ennen kuin hän saa hoitoa, Merja kysyy.
Ensihoitajat pahoittelivat tilannetta ja kehottivat soittamaan taas uudestaan.
Merja ei enää soittanut.
– Silloin ajattelin, että kuolee asuntoonsa, jos kuolee. Mitä omaiset voivat enää tehdä?
Hän teki huoli-ilmoituksia ja kertoo, että muutkin tekivät.
Erinäisten yritysten jälkeen tytär oli taas arvioitavana päivystyksessä. Tällä kertaa hän jäi psykiatrian osastolle.
Tulevaisuus pelottaa Merjaa.
– En tiedä, milloin tämä loppuu vai loppuuko koskaan. Osaan jo suhtautua vaikeisiin asioihin. Silti välillä tuntuu, etten enää jaksa, hän sanoo.
Mielenterveysomaisten keskusliitto Finfamin vs. toiminnanjohtaja Minna Kallunki toteaa, että miltei puolet mielenterveysomaisista on vaarassa masentua tai uupua raskaan elämäntilanteen takia.
Jutun asiantuntijat eivät kommentoi Merjan tai hänen tyttärensä tapausta vaan puhuvat yleisellä tasolla.
Kallungin mukaan erityisen haastavia omaisille ovat tilanteet, joissa psyykkisesti sairastuneella ei ole sairaudentuntoa ja hän ei halua sitoutua hoitoon.
– Omaiset kuvaavat sellaisia tilanteita psykoosisairauksien yhteydessä todella usein. Ne voivat olla päällä pitkään, ja omaisten koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä, miten läheinen saadaan hoitoon.
Kallungin mukaan omaiset yrittävät usein hankkia apua soittamalla tutulle osastolle tai hoitajalle ja kertoa huolestaan.
– Olisikin tärkeää, että omaisten yhteydenotot otettaisiin huomioon.
Minna Kallunki pitää ihmisen itsemääräämisoikeutta sekä tietosuojaa erittäin tärkeinä. Silti hänen mielestään on ongelmallista, että jos potilas kieltää, omaisille ei saa kertoa esimerkiksi sitä, onko hänet otettu osastohoitoon.
– Vai onko hän kenties katuojassa. Se on omaisten näkökulmasta erittäin kuormittavaa.
Kallunki on tyytyväinen siihen, että vaikeisiin tilanteisiin on tullut joitakin ratkaisuja. Osassa maata tehdään psykiatrisia hoitotahtoja. Kun vointi paranee, potilas voi kirjata hoitotahtoon omia toiveitaan sekä valtuuttaa läheisen osallistumaan hoitoratkaisuihin, jos psykoosi uusii.
– Nämä ovat keinoja, joita olemme toivoneetkin. Monet ensipsykoosista toipuneet ovat toivoneet jälkikäteen, että omaiset olisi otettu prosessiin mukaan paremmin. Ja samalla kertoneet, että psykoosin aikana eivät sitä halunneet, Kallunki sanoo.
Sopimuksen voi kuitenkin purkaa milloin tahansa. Psykiatrian ylilääkäri Päivi Heikkilä-Karin mukaan näin myös usein psykoosisairauden pahentuessa käy.
– Siksikin olisi tärkeää päästä puuttumaan tilanteeseen ajoissa. Hoitosuunnitelmassa pitäisi olla listattuna varomerkit, jotka ovat aiemmin edeltäneet psykoosia. Niiden seuraamisessa omaisilla on tärkeä rooli, Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä työskentelevä Heikkilä-Kari sanoo.
Myös Heikkilä-Kari näkee ongelmallisena, ettei omaisilla ole aina riittävästi keinoja auttaa vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivää läheistä.
Hoitohenkilökunta ei voi ottaa yhteyttä omaisiin, kutsua heitä tapaamisiin tai kertoa, onko täysi-ikäinen potilas otettu osastolle, jos tämä ei niin halua.
– Vaikka joissakin tapauksissa se tuntuukin kohtuuttomalta. Tämän määrää laki. Omainen voi kuitenkin ottaa yhteyttä henkilökuntaan ja häntä voidaan kuulla, Heikkilä-Kari sanoo.
Jos sairaudentuntoa ja hoitohalukkuutta ei ole, keinot ovat Heikkilä-Karin mukaan vähissä paitsi omaisilla, myös hoitohenkilökunnalla.
– Ihmisellä on itsemääräämisoikeus, ja sen määrää laki. Joissakin tapauksissa se voi ajoittain haastaa tai hankaloittaa hoitoa.
Heikkilä-Kari mainitsee, että joskus psykoottinen, esimerkiksi harhaluuloisuushäiriötä sairastava henkilö ei lainkaan koe olevansa sairas ja voi nähdä toiset ihmiset uhkaavina tai vainoavina.
– Silloin on ymmärrettävää, että sairastunut ei halua käyttää lääkkeitä tai mennä avohoitovastaanotolle.
Avohoitoon ei voi pakottaa ketään.
Potilaan tahdosta riippumaton hoito on ylipäätään viimeinen vaihtoehto, ja sitä toteutetaan ainoastaan psykiatrian osastolla.
– Sielläkin vain silloin, kun psykoosisairaus uhkaa vakavasti potilaan tai muiden terveyttä tai turvallisuutta tai aiheuttaa välittömän sairaalahoidon tarpeen. Lisäksi tilanteen tulee olla sellainen, ettei avohoidon keinoja arvioida soveltuviksi tai riittäviksi, Heikkilä-Kari sanoo.
Tarkat kriteerit määrittää mielenterveyslaki.
Päivi Heikkilä-Kari muistuttaa, että sairaalaan ei varsinaisesti päästä, sinne pikemminkin joudutaan: jos psykoosin ennakkomerkkeihin puututaan avohoidossa tarpeeksi ajoissa, sairaalahoitoa ei yleensä tarvita.
– Suuri osa psykooseista hoidetaan kotona avohoidon turvin.