Suomessa tehdään väkilukuun suhteutettuna paljon henkirikoksia, mutta lapsiin henkirikos kohdistuu harvoin. Korkeimmillaan riski on alle yksivuotiailla.
– Koko väestöä katsottaessa naisilla riski ei koskaan palaa samalle tasolle. Miehillä riski käy korkeammalla tasolla keski-iässä, mutta sitten se taas laskee, sanoo tutkijatohtori Karoliina Suonpää Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.
Lapsen surmaaja on Suomessa lähes aina lähisukulainen, yleensä äiti tai isä.
Alle yksivuotiaisiin kohdistuneen henkirikoksen tekijä on usein äiti.
Tällöin joskus kyse on lapsensurmasta. Rikoslaissa se määritellään näin: nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
– Lieventävänä asianhaarana on nähty synnytykseen liittyvä ahdistus. Nykyään puhutaan paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja muista mielenterveyshäiriöistä, Suonpää sanoo.
Isompien lasten surmaaja taas on useammin isä kuin äiti.
Lapsiin kohdistuneet henkirikokset ovat vähentyneet merkittävästi.
– Esimerkiksi 1950-luvulla Suomessa tapettiin keskimäärin 15 alle yksivuotiasta vuodessa, 1990-luvulla määrä oli 1,6 ja 2010-luvulla 0,5 vuodessa, Suonpää kertoo.
Suonpään mukaan suomalainen neuvolajärjestelmä saattaa osaltaan selittää tapausten vähentymistä.
– Äitejä tuetaan jo ennen lapsen syntymää. Neuvolakäyntejä on paljon, joten voidaan entistä paremmin tunnistaa, milloin naisilla alkavat loppua voimat tai on vaikka psykoottisuutta.
Ennen vanhaan avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi leimasi naisen ja saattoi johtaa epätoivoisiin tekoihin.
– Ennen oli myös nälänhätää. Nyt peruselintaso on noussut. Äidin fyysisistä tarpeista pidetään entistä paremmin huolta. Nykyään on myös aiempaa enemmän psykiatrista asiantuntemusta.
Tutkijatohtori Karoliina Suonpää Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista sanoo, että lapsiin kohdistuneita henkirikoksia tutkitaan usein murhina. Juho Ruskoaho
Yleensä henkirikoksissa erotellaan aiemmin mainitun lapsensurman lisäksi vielä kolme muuta tyyppiä: murha, tappo tai surma. Tyypillinen suomalainen henkirikos on Suonpään mukaan keski-ikäisten miesten välinen tappo, johon liittyy alkoholi.
Erityisen törkeä henkirikos voidaan määritellä murhaksi, josta seuraa elinkautinen vankeustuomio. Murhan kriteerejä ovat muun muassa suunnitelmallisuus ja raakuus.
– Henkirikos on aina raaka ja kauhea teko. Lapsiin kohdistuvissa teoissa murhien osuus korostuu. Useimpia niistä tutkitaan murhanimikkeellä, mikä voi liittyä raakuuteen, suunnitelmallisuuteen tai molempiin, Suonpää sanoo.
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa on tehty 2000-luvun alkupuolelta lähtien henkirikosseurantaa poliisilta saatujen tietojen perusteella. Suonpään mukaan data oli kattavaa vuoteen 2018, mutta viime vuosina järjestelmä on heikentynyt.
Järjestelmän avulla on pystytty tutkimaan esimerkiksi henkirikosten syitä. Alle 15-vuotiaan lapsen tappaneiden motiiveissa korostuvat väsymys lapsen huoltamiseen ja hoitamiseen, mielenterveysongelmat ja parisuhdeongelmat.
– Tekijä voi esimerkiksi kostaa aiemmalle kumppanilleen, ja lapset ovat sijaiskärsijöitä. Pieni osa teoista on laajennettuja itsemurhia, eli henkilö on niin epätoivoinen, että tappaa lapset samalla kun tekee itsemurhan.
Karoliina Suonpää sanoo, että lasten väkivaltaiset kuolemat poikkeavat muista henkirikoksista monella tapaa. Tyypillisiä riskitekijöitä – kuten tekijän syrjäytymistä, päihteidenkäyttöä ja merkkejä aiemmasta väkivallasta – on lapsensa tappaneilla muita henkirikoksen tekijöitä harvemmin.
– Lapsensa tappaneilla on kuitenkin keskivertoväestöä enemmän syrjäytymistä ja aiempaa väkivaltaa.
Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ei usein huomata, koska se tapahtuu kotona eivätkä lapset pysty puolustamaan oikeuksiaan.
– Naisten tekemä väkivalta jää usein piiloon, koska sitä tehdään kotona. Miesten väkivallasta isompi osa tapahtuu julkisella paikalla ja kohdistuu myös tuntemattomiin miehiin.
Kuolettavaa väkivaltaa ja perhesurmia on tutkittu muun muassa Lapin yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa.
– Siinä ja monissa muissakin tutkimuksissa on todettu vanhempien erotilanteeseen tai eron yritykseen sisältyvä riski. Erotilanne voi eskaloida väkivaltaa, ja tilanne saattaa edetä jopa henkirikoksiin, sanoo tutkijatohtori Anna Nikupeteri Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Tekijän on hankala irrottautua parisuhteesta, ja hänen käyttämänsä väkivalta on usein uhria pakottavaa ja kontrolloivaa. Usein jo perheen yhdessäelon aikana on ilmennyt jonkinlaista väkivaltaa tai vallankäyttöä toista vanhempaa ja mahdollisesti myös lapsia kohtaan.
Tutkijatohtori Anna Nikupeteri Lapin yliopistosta painottaa riskiarvioinnin tärkeyttä lapsiin kohdistuneiden henkirikosten ehkäisyssä. Marko Junttila / Lapin yliopisto
Nikupeterin mukaan lapsiin kohdistuvien henkirikosten ehkäisyn yhteydessä on tärkeää eri ammattilaisten välinen yhteistyö ja riskiarviointi perheen tilanteesta.
– Riskin ja uhkan arviointi on tärkeää tehdä aikuisuhrin lisäksi lasten näkökulmasta niin, että tilannetta arvioidaan jokaisen lapsen kohdalla erikseen.
Kun uhka tai riski on tunnistettu, tilanteen seurannan tai arvioinnin täytyy olla jatkuvaa.
– Esimerkiksi muutokset, jotka uhkaavat nykytilaa tai vanhemman roolia, voivat toimia äkillisenä surman laukaisevana tekijänä.
Ulkopuolisten voi olla hankala mieltää tekijän väkivaltaisuutta tai perheessä ilmenevää väkivaltaa ja sen vakavuutta. Tekijät voivat näyttäytyä ulkopuolisille jopa hyvinä, lapsistaan huolehtivina vanhempina.
Filosofian tohtori Mona Rautelin on tutkinut muun muassa 1700-luvun lapsenmurhia ja osallisuusrikoksia. Mimosa Willamo
2
