SB-Pro aloitti sijoitussarjan kotivoitolla ja vierastappiolla – "Nyt rupeamme hakemaan suoritustunnetta"

Pahasta polvivammasta vihdoin toipunut Hanna-Mari Uimonen pelasi viikonloppuna ensimmäiset vaihtonsa 15 kuukauteen. Oikealla EräViikinkien maalia pätkäpestillä vartioiva Laura Loisa Mauri Katajala

Matti Hannula

SB-Pro aloitti naisten salibandyliigan sijoitussarjan pelit kaksijakoisesti. Lauantaina Arkadia-hallissa helsinkiläinen EräViikingit kaatui Mirja Hietamäen jatkoaikamaalilla 3–2. Sunnuntaina Porvoossa paikallinen Salibandyseura piti pintansa numeroin 6–4.

– Saimme pelata kaksi kovaa peliä. Nyt rupeamme tarkentamaan puolustuspeliä, nopeuttamaan hyökkäyspelaamista ja hakemaan suoritustunnetta, sanaili Pron päävalmentaja Aki Vilander

– Kun pudotuspelit runsaan parin viikon päästä alkavat, on joukkueen oltava parhaimmillaan.

Tuttu hahmo teki lauantaina kotijoukkueelle viimeistelyn vaikeaksi. Peliuransa jo kertaalleen toissa keväänä lopettanut, kuusi vuotta sitten Prolle SM-kultaa torjunut Laura Loisa on tehnyt EräViikinkien kanssa kauden loppuun yltävän sopimuksen. Nyt hän piinasi entistä seuraansa Arkadia-hallissa.

Jaana Lirkki sai pallon Loisan selän taakse ajassa 6.40, mutta kun Loisa seuraavan kerran antautui, oli pelikello käynyt lähes 43 minuuttia lisää. Karoliina Kujala tasoitti 2–2:een ajassa 49.36.

Pron maalivahti Tiltu Siltanen joutui ensimmäisessä erässä poimimaan kahdesti pallon pömpelistään, mutta torjui sen jälkeen kaikki helsinkiläisyritykset.

Mirja Hietamäki teki voittomaalin ajassa 63.24. Jo yhdeksän sekuntia aiemmin hän oli nokitusten Loisan kanssa, mutta viimeistely epäonnistui. Oikea resepti löytyi, kun kaksoissisko Laura Hietamäki laittoi pallon lapaan. Loisa ja Hietamäet olivat seuratovereita Prossa usean kauden ajan viime vuosikymmenen alussa. Siitä ei ollut tässä tilanteessa hyötyä eikä haittaa.

– Ei mitään merkitystä, Mirja Hietamäki sanoi.

– Pystyimme aika hyvin toteuttamaan teemat, joita meillä tähän peliin oli, hän kiteytti voitto-ottelun.

Kun PSS sunnuntaina Porvoossa meni toisen erän alussa 3–0-johtoon, teki maalivahti Ira Moilanen tilaa Siltaselle. Kolmen maalin takamatkasta ei toki voinut Moilasta syyttää. Kun Siltanen runsaat 10 minuuttia myöhemmin joutui antautumaan, olivat numerot jo 4–0. Se oli nurmijärveläisille liikaa, vaikka Pro kohtuullisen kirin kehittikin. Elina Kujala teki sekä Pron ensimmäisen että viimeisen maalin, niiden välissä vierasjoukkueesta onnistuivat Heidi Lirkki ja Ina Leminen

SB-Pron Hanna-Mari Uimonen pelasi viikonloppuna ensimmäiset pelinsä sen jälkeen, kun hän melko tarkalleen 15 kuukautta sitten loukkasi vasemman polvensa. Eturistiside katkesi ja molemmat sivusiteet repesivät. Uimosen oli käytävä kahdesti leikkauspöydällä.

– Hyvältä tuntui päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Polvikin tuntui hyvältä. Ei pelottanut mennä tilanteisiin, Uimonen myhäili.

Tärkeitä pelejä piisaa

SB-Pro johtaa ylempää sijoitussarjaa kuuden pisteen erolla PSS:ään. EräViikinkeihin on eroa 11 pistettä.

SB-Prolla on sijoitussarjassa jäljellä kaksi peliä, PSS:llä ja EräViikingeillä kolme.

EräViikingit ei pysty ohittamaan SB-Prota, mutta jos PSS voittaisi kaikki jäljellä olevat ottelunsa varsinaisella peliajalla, se saisi ensimmäisenä valita pudotuspelivastustajansa ja pitää kotietunsa loppuun asti.

EräViikingit kohtaa 28.2. kotonaan PSS:n ja 1.3. SB-Pron. Porvoossa EräViikingit vierailee 7.3. Sijoitussarja päättyy 8.3. otteluun SB-Pro - PSS.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Missä bussi menee? – Nurmijärven joukkoliikenteen bussien etenemistä voi nyt seurata karttapalvelusta
  2. Nurmijärvi myy tai vuokraa 26 omakotitonttia Kylänpäästä – hakuaika alkaa pian
  3. Lepsämäntielle suunnitteilla neljät liikennevalot lisää – asukkaiden toivomia kiertoliittymiä ei tulossa
  4. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  5. Rajamäelle superkoulu tai uusi Rajakaari? Rajamäen koulukampuksesta neljä vaihtoehtoa
  6. Pääkirjoitus: Kuuluuko lähipalveluiden parantua lähinnä siellä, missä pidetään eniten meteliä?
  7. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  8. Mielipide: Ei liikennevaloille – kyllä liikenneympyröille Lepsämäntielle!
  9. Tietty raja-arvo ei ylittynyt kertaakaan – ilmanlaatu parani pk-seudulla
  10. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  11. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi
  12. Pikkulapsiperheiden määrä väheni liki viidenneksellä kymmenessä vuodessa
  13. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  14. Hypo: Korona romahdutti asuntokaupan ja seurauksena voi olla hintojen nousu tulevina vuosina
  15. Nurmijärven kunta ei järjestä puistoruokailua – aloite tyrmättiin valtuustossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.