Kädenvääntö ei ole baarilaji – "Voiman lisäksi tarvitaan tekniikkaa ja pelisilmää"

Röykkäläiset Roope Lehtonen ja Aleksi Olkinuora ja harjoittelevat Olkinuoran kellarissa. Ille Martela

Ille Martela

Röykkäläinen Aleksi Olkinuora kilpailee kädenväännössä. Olkinuora on saavuttanut kädenväännössä SM-hopeaa kahdesti ja pronssia viidesti. PM-kisojen paras saavutus hänellä on neljäs sija.

– Tällä ei ole mitään tekemistä baariväännön kanssa.

Kilpailuissa väännetään virallisella pöydällä. Säännöt ovat selkeät ja yksinkertaiset. Ottelu päättyy kun vastustajan ranteen ylimenevä osa osuu voittotyynyyn tai on sen yläreunan tasalla.

– Kaikki pöydän mitat on määritetty. Parin sentin eron korkeudessa huomaa heti.

Irrotettavilla kyynärpää- ja voittotyynyillä säädetään, kummalla kädellä väännetään.

– Toinen käsi aina kiinni tapissa ja kyynärpää kiinni kyynärpäätyynyssä. Lähtöotteessa ranteiden on oltava suorassa. Vääntäjillä on 30 sekuntia aikaa ottaa ote tai tuomari asettaa kädet. Hyvä ote on milleistä kiinni.

Tuomari huomauttaa väärästä otteesta. Siihen on reagoitava tai saa varoituksen.

– Kahdesta varoituksesta seuraa virhe. Kahdesta virheestä häviää ottelun. Yleisin virhe ottelussa on kyynärpäävirhe. Kyynärpää pomppaa tai tippuu yli.

Ottelijoilla on oltava rintamasuunta pöydän suuntaisesti. Se on tärkeää ottelijoiden turvallisuuden kannalta.

– Tuomari lähettää komennolla ready, go!

Vartalon asento on erittäin tärkeä osa kädenvääntöä. Pöydän tapista voidaan pitää kiinni erilaisilla otteilla.

– Kädenväännössä ei väännetä kädellä, koska silloin rikkoo käden.

Asentoa voidaan vaihtaa kesken ottelun, mutta tapista ei saa päästää irti.

– Jos otteen irrottaa, rintamasuunta kääntyy helposti. Jos rintamasuunta kääntyy niin, ettei käsi pääse aukeamaan luonnollisesti, eli jää vaaralliseen kulmaan, tuomari keskeyttää matsin.

– Tuomarin tärkeimmät tehtävät on valvoa sääntöjä ja ottelijoiden turvallisuutta.

Aloittelijat eivät aina tiedä oikeita tapoja toimia.

– Vääntävään käteen pitäisi aina katsoa. Jos ottelija ei katso käteen, tuomari huomauttaa.

Tuomarin keskeytys ei välttämättä merkitse ottelun loppua.

– Voi tulla virhe tai uusinta.

Pöydän tapista voi joko vetää tai työntää vartalon kulmasta riippuen.

– Sitä hyödynnetään, kuten jalkoja. Jalalla työnnetään enemmän vetovoimaa.

Kaikki kehon lihakset ovat käytössä. Väännössä tarvitaan kyynärvartta, hauista, ojentajaa, selkää, rintaa ja jalkoja.

– Kyynärvarren lihakset ovat tärkeimmät, koska rannetta pitää kontrolloida. Mitä tiiviimpi paketti, sitä enemmän voimaa käytettävissä.

Kädenvääntötyylejä ja käden kulmia on useita.

– Voiman lisäksi tarvitaan tekniikkaa ja pelisilmää. Vastustajaa pitää lukea.

Kädenvääntöottelut

Kilpailuissa otellaan molemmilla käsillä eri sarjoissa.

Otteluiden kesto voi vaihdella alle sekunnista jopa 15 minuuttiin, yleensä alle sekunnista puoleen minuuttiin.

Tuomarit valvovat sääntöjen noudattamista, siksi vammautumiset kisoissa ovat harvinaisia.

Yleisimmät tyylit ovat yläkauttavääntö eli top roll vastustajan sormien kautta sekä hook, jossa ranne käännetään koukkuun. Raskaassa sarjassa käytetään paljon tätä tyyliä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rotat yleistyneet taajamissa? – Nähty yleisten tilojen ympärillä Rajamäellä ja Klaukkalassa
  2. Lepsämän koulun väistötilat vihdoin valmiina – tuhopoltossa tuhoutuneen koulun uudelleenrakentaminen vielä avoinna
  3. Nurmijärven lukioratkaisu jakaa mielipiteet – osa valtuutetuista epäilee, ettei asiaan saada vielä ratkaisua elokuussa
  4. Rajamäellä mielenosoitus lukion toimipisteen säilyttämisen puolesta – paikalla odotetaan satoja paikallisia
  5. Nurmijärvestä tuli koronavoittaja – kehyskunnat vetävät nyt uusia asukkaita
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Mielipide: Onko Onnenkimpaleella tulevaisuutta?
  13. Röykän koulun tuntumaan rakentuu uusi kevytväylä – työt haittaavat ajoa koululle ja päiväkodille
  14. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  15. Ali Mirzain seinämaalaukset tuovat väriä uimahallin seinille – nyt näyttely Helsingissä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hammashoitolan henkilökunta altistui koronalle Hyvinkäällä – rajamäkeläisiäkin asiakkaina
  2. Rotat yleistyneet taajamissa? – Nähty yleisten tilojen ympärillä Rajamäellä ja Klaukkalassa
  3. Museoautot taas liikkellä – Wanhojen Masiinojen Nurmijärvi-ajo ajetaan torstaina
  4. Nurmijärvestä tuli koronavoittaja – kehyskunnat vetävät nyt uusia asukkaita
  5. Nurmijärven lukioratkaisu jakaa mielipiteet – osa valtuutetuista epäilee, ettei asiaan saada vielä ratkaisua elokuussa
  6. Lepsämän koulun väistötilat vihdoin valmiina – tuhopoltossa tuhoutuneen koulun uudelleenrakentaminen vielä avoinna
  7. Röykän koulun tuntumaan rakentuu uusi kevytväylä – työt haittaavat ajoa koululle ja päiväkodille
  8. Rajamäellä mielenosoitus lukion toimipisteen säilyttämisen puolesta – paikalla odotetaan satoja paikallisia
  9. Ali Mirzain seinämaalaukset tuovat väriä uimahallin seinille – nyt näyttely Helsingissä
  10. Nurmijärvelle luvassa helteinen viikonloppu – heinäkuussa ei kertaakaan yhtä lämmintä
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Pyöräsuunnistukset SM-kisat ensikertaa Rajamäellä – maastossa liikkujia pyydetään huomioimaan kisaajat
  13. Mielipide: Kestävän kehityksen lukio
  14. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  15. Kesä ilman uusia koronatartuntoja – Nurmijärvi ainut Keusote-kunta, jossa tartunnat eivät ole lisääntyneet kesällä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.