Frisbeegolf sopii kaikenikäisille – nurmijärveläisnuoret innostuivat lajista

Kaisa Estola-Haaranen

Frisbeegolfkausi on jo vahvasti käynnissä.

Lajin pariin ovat löytäneet myös 16-vuotias Piitu Oksanen, 13-vuotias Aaro Huttunen ja 14-vuotias Joni Hiisvirta

He kuuluvat Hyvinkään Disc Golfiin.

Herusissa ja Rajamäellä asuva kolmikko tietää, että mm. Herusista löytyy hyvä frisbeegolfrata, mutta toiminta ei omalla paikkakunnalla ole niin aktiivista kuin Hyvinkäällä. Se sai muun muassa Oksasen liittymään DGH:n riveihin.

Oksanen tuli lajin pariin sitä harrastavien vanhempiensa kautta.

– Aloin käydä Rajamäellä viikkokisoissa. Viime vuonna vaihdoin DGH:hon ja nyt käyn isompiakin kisoja, Oksanen kertoo.

Hiisvirran kaveri harrasti frisbeegolfia ja sai houkuteltua mukaan.

– Testasin hänen kiekkojaan ja innostuin siitä. Koitin etsiä ratoja lähistöltä ja huomasin, että Hyvinkäältä löytyi, Hiisvirta sanoo.

Kolmikon nuorin Huttunen tutustui lajiin mummolassa, jossa oli uusi rata lähellä.

– Ukki sanoi, että mennään kokeilemaan, myös jalkapalloa harrastava poika kertoo.

Frisbeegolf on edullinen harrastus, mikäli malttaa pysyä kohtuullisissa kiekkomäärissä.

Huttunen arvioi omistavansa satakunta kiekkoa, eikä muillakaan ole välineistä pulaa.

Oksanen laittoi viime kesän kesätyörahansakin kiekkoihin. Kotona keräilykiekkoja on koristeena seinälläkin.

Mukavaa lajissa on junioreiden mielestä muun muassa mukava lajiyhteisö, kiekon kontrolloiminen ja pitkät heitot. Saa olla ulkona kavereiden kanssa, eikä homma ole turhan ryppyotsaista.

– Täällä tutustuu helposti tosi mukaviin ihmisiin. Ja on vain niin siistiä, kun lähtee hieno heitto, Oksanen kiteyttää parhaat palat.

Kolmikon perheissä lomamatkatkin saatetaan suunnitella frisbeegolfin ehdoilla. Laji tarjoaa hyviä ratoja eri puolilla Suomea ja ulkomaillakin.

Vaikeinta lajissa on Hiisvirran ja Oksasen mielestä suorituksen tasaisuuden säilyttäminen.

– Ja henkinen peli, jos jännittää, että missaa putin, Huttunen lisää.

Myös kilpaileminen kiinnostaa. Hiisvirta aloitti kisataipaleensa viime heinäkuussa komeasti suoraan SM-kisoista sijoittuen yhdeksänneksi.

Oksasella alkoi toinen kilpailukausi. Tammisaaressa hän ehti jo voittaa oman sarjansa huhtikuun puolivälissä. Hänet on valittu Suomen Prodigy Street Teamiin, joka järjestää jäsenilleen muun muassa omia tapahtumia.

Sekä Oksanen että Huttunen kisasivat viime viikonloppuna myös Hyvinkään omassa Startti-kisassa. Huttunen oli Junior-sarjan viides ja Oksanen Open Woman -sarjassa samalla sijalla.

Seura

DGH, on vuonna 2011 perustettu hyvinkääläinen urheiluseura.

Kaveriporukan yhteisten heittelyiden pohjalta perutettu seura on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista ja aktiivisimmista frisbeegolfseuroista.

DGH tukee omalla toiminnallaan Suomen frisbeegolfliiton yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Seura on mukana liiton Visio 2028 -kampanjassa, jonka avulla lajin pariin pyritään saamaan entistä enemmän naisia, lapsia ja nuoria. Lisäksi seura on kasvattanut ikäihmisille suunnattua senioritoimintaa aktiivisesti.

Lisäksi Disc Golf Hyvinkää ry tunnetaan myös aktiivisena kilpailunjärjestäjänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  2. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  3. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  4. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  5. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  6. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  9. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  10. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  11. Luusereita ei ole! Nurmijärveläinen Satu Uusiautti sanoo, että kuka vain voi olla menestyjä – "Olennaista on, että ihminen ottaa opikseen ja jatkaa yrittämistä"
  12. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  13. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  14. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  15. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vähittäiskaupan suuryksikölle tehdään tilaa Kirkonkylässä? Kunta laittoi vireille asemakaavan muutoksen
  2. Koronatartunnat tasaantuneet Keusoten alueella – vain Tuusulassa selkeää kasvua tartuntamäärissä
  3. Nurmijärven kuntatalous keikahti päälaelleen – miljoonien ylijäämä vaihtumassa yli kahdeksan miljoonan alijäämäksi
  4. Touhula aloittaa isot yt-neuvottelut ja saattaa sulkea yli 40 päiväkotia – Nurmijärvi voi huokaista helpotuksesta
  5. Kirkonkylän S-market saa uuden ilmeen – "Vastaa kustannustasoltaan lähes uuden marketin rakentamista"
  6. "Suvivirsi koskettaa nyt erityisesti" –  perheenisät kiittävät koulunsa päättäviä musiikkivideolla
  7. Poliisi muistuttaa: Pelisäännöt sovittava ennen koulujen päätösjuhlia – näin tapahtuu, kun poliisi löytää alaikäisiltä alkoholia
  8. Korona ei kaatanut suunnitelmia – Klaukkalan S-marketin purkutyöt käynnistyvät kesällä
  9. Sääksin rantakahvila avautuu – tuhopolton vauriot korjattu
  10. Kansalaisopisto valmistautuu syksyyn – uutuutena hybridikursseja
  11. Eroselvitystä vaatineelta Maiju Tapiolinnalta runsaasti kritiikkiä Keusotelle – "Jos kyse olisi yksityisestä yrityksestä, niin olisi johto vaihtunut"
  12. Mielipide: Nurmijärven lukioratkaisu lähestyy
  13. Messut jatkuvat Nurmijärven kirkoissa – yli 50 henkilöä voi osallistua, myös ehtoollista jaetaan
  14. Nurmijärven lukio Kirkonkylään, Rajamäelle vai kahteen toimipisteeseen? – faktat lyötiin nyt pöytään
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.