Kultaleijonien sankarilla on yhteys Patrik Laineeseen – näistä tehoista puhutaan vielä

Sport Content

Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue voitti sunnuntaina ikäluokan MM-kultaa Venäjällä.

Voittomaalin iski Niklas Nordgren. Samalla Nordgren kasvatti koko turnauksen maalisaldonsa kahdeksaan osumaan ja voitti näin koko turnauksen maalipörssin.

Pistepörssissä Nordgren oli kolmas. Finaalivastustaja USA:n Oliver Wahlstrom ei onnistunut sunnuntain finaalissa maalinteossa. Näin Nordgren nappasi kärkitilan itselleen.

Kahdeksan maalia on kova saldo lyhyessä turnauksessa. Muuan Patrik Laine ampui saman ikäluokan kisoissa aikanaan myös kahdeksan osumaa. Voikin olla, että Nordgren kuulee vertauksia Laineeseen lähitulevaisuudessa.

Suomi voitti finaalissa Yhdysvallat maalein 3–2. Viime vuonna samat maat olivat myös vastakkain finaalissa, mutta tuolloin amerikkalaiset olivat parempia.

Nyt tuli revanssi, joka saiPikkuleijonien valmentajan Tommi Niemelän herkistymään.

– Ihan käsittämättömän hieno päivä! Jaksoimme uskoa tähän ja tehdä yhdessä asioita. Tuloksena oli hieno onnistuminen, onhan tämä ihan uskomaton juttu, Niemelä sanoi Yle Urheilulle.

Suomellemaalit tekivät finaalissa myösRasmus Kupari jaKaapo Kakko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kesä ilman uusia koronatartuntoja – Nurmijärvi ainut Keusote-kunta, jossa tartunnat eivät ole lisääntyneet kesällä
  2. Betonirekka suistui tieltä – kuskille lieviä vammoja
  3. Asuntoon päässyt orava pelotti lapsia – pelastuslaitos palautti takaisin luontoon
  4. Nurmijärveläisen taiteen vuosinäyttely avautui – esillä paljon paikallista taidetta
  5. Iso tapahtuma tulossa: Shop Up Days ja Timanttijahti yhtäaikaa Nurmijärvellä
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  9. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  12. Mielipide: Oikeaoppinen kierrätys kaikkien etu
  13. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  14. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  15. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.