Ruoka | Kesän retroherkku syntyy alusta asti itse tehden tai hieman oikaisten – katso reseptit

Helpon kotitekoisen jäätelön pohjana ovat vispikerma, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi.

Vaatemuodissa 1990-luvun vaikutteet ovat näkyneet jo pitkään. Tänä kesänä kahvipöydässäkin voi retroilla ja nostaa pöytään tarjottavaksi jäätelökakun.

Pakastealtaan valmiskakun sijasta kannattaa kokeilla vaihteluksi myös itse tehtyä jäätelökakkua. Sen valmistamiseen on monta reittiä. Valmiista jäätelöstä kakku syntyy helposti ja nopeasti. Jos mieli tekee panostaa enemmän, voi kakkupohjan ja jäätelön valmistaa alusta asti itse.

Terveyshenkinen leipuri tekee jäätelökakkumassan pelkästään banaanista ja maapähkinävoista. Kaikissa vaihtoehdoissa lopputuloksena on kesäisen viileä kahvipöydän kruunaaja.

Kotitekoisuuteen panostava leipoja aloittaa jäätelökakun tekemisen kakkupohjasta.

Tuhdin suklainen kakkupohja tuo jäätelökakkuun täytekakun henkeä. Jos jäätelökakussa haluaa keskittyä vielä vahvemmin jäätelöön, voi kakkupohjareseptin puolittaa ja tehdä kakkukerroksista ohuempia.

Kahden kakkupohjan väliin tulee runsas kerros kotitekoista mansikkajäätelöä. Kun jäätelömassassa käyttää kondensoitua maitoa ja glukoosisiirappia, pääsee itse tehdyn jäätelönkin kanssa melko helpolla. Jäätelökonetta tämän jäätelön valmistamiseen ei tarvita.

Kunnolla yön yli jääkaapissa jäätynyt kakku kuorrutetaan ohuella kerroksella kermaa ja koristellaan mansikoilla sekä syötävillä kukilla.

Helpolla jäätelökakun valmistamisesta selviää, kun käyttää kaupan vaniljajäätelöä.

Jäätelökakun pohja tehdään täytekekseistä, kuten Dominoista tai Oreoista, ja myös jäätelöön sekoitetaan palasteltuja täytekeksejä. Koristeeksikin kakku saa täytekeksejä sekä suklaakastiketta, ja halutessaan kakun pinnalle voi pursottaa myös kermaa.

Terveyshenkisen kesäherkun saa puolestaan valmistettua banaaneista ja maapähkinävoista.

Banaanit pakastetaan ensin viipaleina ja soseutetaan jäisinä. Joukkoon sekoitetaan maapähkinävoita, ja massa on valmis. Halutessaan massaa voi makeuttaa esimerkiksi hunajalla.

Massa jäätyy jäädykkeeksi, ja kakku kannattaakin nostaa tarjolle hyvissä ajoin ennen leikkaamista.

Pohjakin valmistuu pääosin pähkinöistä, jotka hienonnetaan. Pähkinäjauheen saa paineltua tiiviiksi massaksi sekoittamalla joukkoon voisulaa. Jos kakusta haluaa vegaanisen, voisulan voi korvata soseutetuilla, kuivatuilla taateleilla.

Suklaa-mansikkajäätelökakku

noin 20 annosta

Kakkupohja:

4,75 dl vehnäjauhoja tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

4,75 dl sokeria

2,25 dl kaakaojauhetta

1,5 tl leivinjauhetta

2 tl ruokasoodaa

1 tl suolaa

2,25 dl maustamatonta jugurttia

1 dl rypsiöljyä

2 kananmunaa

2,25 dl kuumaa, vahvaa kahvia

Jäätelö:

7,5 dl vispikermaa

1 purkki (397 g) makeutettua kondensoitua maitoa

0,5 dl glukoosisiirappia

200 g mansikkahilloa

250 g tuoreita mansikoita

Koristeluun:

2 dl vispikermaa

marjoja

syötäviä kukkia

1 Aloita kakkupohjan valmistaminen sekoittamalla jauhot, sokeri, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola yhteen. Jos haluat suhteessa vähemmän kakkupohjaa, voit puolittaa reseptin.

2 Sekoita toisessa kulhossa keskenään jugurtti, öljy ja kananmunat. Lisää kuivien aineiden joukkoon.

3 Lisää lopuksi taikinaan kuuma kahvi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

4 Kaada kakkutaikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (halkaisija 20–24 cm) ja paista 175 asteessa. Paistoaika koko reseptille on noin 60 minuuttia ja puolikkaalle reseptille noin 30 minuuttia. Varmista kypsyys puisella tikulla. Anna jäähtyä hyvin.

5 Aloita jäätelön valmistaminen vaahdottamalla kerma. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja glukoosisiirappi. Vatkaa, kunnes kondensoitu maito ja siirappi ovat sekoittuneet tasaisesti. Lisää hillo ja sekoita tasaiseksi.

6 Huuhdo ja pilko mansikat isohkoiksi paloiksi. Kääntele mukaan massaan. Laita massa pakastimeen pariksi tunniksi, kunnes se on kohmeista muttei täysin jäistä.

7 Aloita kakun kokoaminen. Leikkaa kakkupohjan päällinen tasaiseksi ja halkaise pohja kahdeksi kerrokseksi. Vuoraa irtopohjavuoka kelmulla. Aseta ensimmäinen pohja irtopohjavuoan pohjalle. Kauho pehmeähkö jäätelömassa kakkupohjan päälle – jos jäätelöä on omaan makuusi liikaa, voit jättää osan yli ja syödä sellaisenaan. Laita lopuksi päälle toinen kakkupohja. Anna kakun jäätyä pakastimessa yön yli.

8 Vaahdota kerma ja valmistele muut koristeet. Ota kakku pakastimesta ja kuorruta se ohuella kerroksella kermaa. Koristele marjoilla ja kukilla. Säilytä pakastimessa tarjoiluun asti.

Täytekeksijäätelökakku

noin 10 annosta

Pohja:

100 g täytekeksejä kuten Dominoita tai Oreoita

25 g voita

Jäätelö:

1 litra vaniljajäätelöä

50 g täytekeksejä

Koristeluun:

50 g täytekeksejä

suklaakastiketta

(kermavaahtoa)

1 Ota vaniljajäätelö pehmenemään huoneenlämpöön.

2 Erottele pohjaan tulevista kekseistä täyte ja keksit. Jauha keksit hienoksi ja lisää joukkoon talteen ottamasi täyte. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon.

3 Vuoraa suorakaiteen muotoinen, noin 1,5 litran vetoinen vuoka kelmulla. Painele keksimassa vuoan pohjalle.

4 Notkista pehmennyt vaniljajäätelö esimerkiksi sähkövatkaimen taikinakoukkujen avulla. Murenna keksit ja lisää jäätelön joukkoon.

5 Kaada jäätelömassa vuokaan. Koristele valmiilla suklaakastikkeella. Painele kokonaisia keksejä kakkuun koristeeksi ja murenna keksejä pinnalle. Halutessasi voit myös pursottaa kermaa koristeeksi. Pakasta vähintään pari tuntia, kunnes jäätelö on kovettunut uudelleen.

Banaani-maapähkinävoijäädykekakku

noin 16 annosta

Pohja:

2 dl erilaisia pähkinöitä

25 g voita

Jäädyke:

6 kypsää banaania (kuorineen noin 1 kg)

1 dl maapähkinävoita

Koristeluun:

pähkinöitä

tummaa suklaata

1 Viipaloi banaanit ja laita pakastimeen.

2 Hienonna pohjan pähkinät jauheeksi. Sulata voi ja sekoita pähkinäjauheen joukkoon.

3 Vuoraa irtopohjavuoka kelmulla. Painele pähkinämassa pohjalle.

4 Soseuta kohmeiset tai kokonaan jäätyneet banaanit voimakkaalla blenderillä tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon maapähkinävoi ja jatka sekoittamista, kunnes massa on tasaista.

5 Kaada massa pohjan päälle. Ripottele pinnalle pähkinöitä ja tummaa suklaata. Pakasta yön yli. Ota kakku lämpiämään hyvissä ajoin ennen tarjoilua, jotta sitä on helpompi leikata.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut